24.2.2018

Lumikuskit herättävät

Äijät tulivat aamuvuoroon ennen puoli viittä.

Lumikuskit tähän aikaan yöstä.

Kolme erilaista konetta mörrää puiston takana ja välkyttää oransseja valoja. Kauha rysähtää tiehen ja sitten karsuutetaan täyttä vauhtia edestakaisin.

Sanonko mitä...

Ei aamu-unia Stadissa. Kahvia tulemaan.

Pakkastilanteen tarkistus: –16°.

Konemiehet romistelivat toissa aamuna, jolloin kirjoitinkin heistä.
Merkintä ei kuitenkaan oikein toiminut, joten erotin harmistuksen omaksi pieneksi jutukseen tämän päivän nimiin.

22.2.2018

Tristesse (edit)

Ajatus katsoo edelleen kuuta. Nyt kylmää teräksistä, jonka näin eilen illalla.

Vaikka nykyinen väkivalta loppuisi tällä hetkellä, sen vaikutukset tuntuisivat lapsenlapsenlastenkin elämässä. Ja siihen mennessä olisi voitu käydä muutama uusi sota.

Suomalaisen muisti yltää sadan vuoden taakse.

1990-luvun työpaikassani kahviputkan poliittinen kerho puhui sisällissodasta jatkuvasti. Kerran ne kysyivät, mitä ajattelen vuodesta 1918. (Se oli neutraali ilmaus, jota sopi käyttää, kun ei ollut varma toisesta.)

– Ei minulla ole siihen oikeastaan minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta, vastasin. – Isäkään ei ollut syntynyt silloin.

– Ai sinä olet niin nuori, pohdiskelijat hyväksyivät.

Sain luvan unohtaa. Katsoa tulevaisuuteen.

Maalaispitäjissä tapaa eläkeikäistä väkeä, joka tietää hyvin, ketkä tappoivat keitä. Muistavatkohan ne joskus, kun ovat tekemisissä vastapuolen jälkeläisten kanssa?

Edit illalla 23.2.2018:
Tavoittelin päiväkirjamaista merkintää, jossa fundeeraus ja pikkukiukkuinen aamutunnelma vuorottelivat. Tarkemmin ajatellen se ei toiminut, joten erotin auramiesten manailun omaksi jutukseen huomispäivän nimiin.

21.2.2018

J'ai vu

Kirsikan päällä riippui tummasta kullasta taottu Levantin kuu.

Pysähdyin ulkoa tultuani ihailemaan kapean tuuletusikkunan näkymää. Minareetit, raudasta lähes mustat vuoret ja koko historian karavaani liikahtelivat mielessä.

Sitten astuin keittokomeron puolelle ja laitoin uuden roskapussin.