13.12.2017

Ei tullut bujoilijaa

Idea oli loistava: vihkoon omin käsin tehty bullet journal eli lyhyesti bujo, kalenterin ja muistikirjan yhdistelmä.

Ostos- ja tehtävälistoja, määräpäiviä, sitaatteja lukemistani jutuista, ehkä lyhyitä päiväkirjamerkintöjä – nopealla, tilaa säästävällä sähkösanomatyylillä, joka on bujon kantavia ajatuksia.

Töissä käydessä tuskailin valmiiden kalenterien epäkäytännöllisyyttä. Miksi kustantajat eivät älynneet, että tosi monella on aamu- ja iltavuorot ja töitä viikonloppuisin?

Eläkkeellä taas on kuin opiskelisi eli vuodet ja päivät voi / täytyy aikatauluttaa melko pitkälle itse. (Saamattomuuskohtaukset ovat kummassakin elämänmuodossa tavallisia.)

Suunnittelin heti mielessäni bullet journalin kuukausiaukeamat, joilta eräpäivät ja sovitut ajat selviäisivät vilkaisemalla.

En ollut varma, halusinko erilliset viikkoaukeamat, mutta jos tekisin ne, kaikki seitsemän päivää olisivat paperilla samankokoiset. Miksi tämä järjestely ei uppoa allakankustantajan kaaliin?

Aukeamien perään tulisivat päiväsivut, joita voisin luoda tarpeen mukaan. Silloin kun ei tapahtuisi mitään mainittavaa, päivän voisi jättää huoletta väliin. Muistiinpanotilaa olisi halutessani kuitenkin rajattomasti.

Ruutuvihko sopi harjoituskappaleeksi, ja kyniäkin taloudesta löytyi sekä musta (helppolukuista) että punainen (sille minkä unohtuminen on katastrofi).

Yksinkertainen kuukausiaukeama, jonka alussa ja lopussa oli reilusti tyhjää, toimi mainiosti.

Sen sijaan yllätyin huomatessani, kuinka suuri osa elämästäni sijoittuu kauas tulevaisuuteen. Ensi ja seuraavan vuoden messut, hammaslääkäri syksyllä kahden vuoden kuluttua, pyöreät syntymäpäivät...

Halusin tapahtumat vuosisuunnitelmiin, joihin rakentelin tulevaisuutta pikkuhiljaa. Alkuperäisen bujomallin sekava future log ei kelvannut ollenkaan.

Alussa innostuin bujoilusta niin, että lainasin opaskirjan. Lähes koko sisältö oli ennestään tuttua, siis verkossa monelta kantilta pohdittua asiaa, joten petyin vähän. Tietokirjojen kanssa käy usein niin.

Fiksua oli varoitus olla merkitsemättä salasanoja tai muita tunnareita bujoon. Sitähän on tarkoitus kantaa mukana koko ajan.

Vihkoni ääressä olin ehtinyt hoksata yhtä sun toista, mitä en halunnut esille jääneen / kadonneen muistikirjani löytäjän näkevän. Penkovista salalukijoista nyt puhumatta.

Opaskirja lensi kauppakassiin ja sitä tietä kirjaston palautusautomaattiin siinä vaiheessa, kun bullet journalia alettiin markkinoida melkein kuin jotain self help -taikakalua.

– En tahdo ihmeellistä elämää, pujusin ärsyyntyneenä. – Haen toimivaa kalenteria.

Jaksoin bujoilla puoli vuotta. Tiesin kyllä jo marraskuussa, että palaan normiallakkaan. Halpiskaupan taskukalenteri 2018, jossa oli samankokoiset viikonpäivät, lähti oitis hyppysissäni kassalle.

Olen kerta kaikkiaan liian laiska väkertämään aukeamia ja vahtimaan, että marginaalit pysyvät tasaleveinä (ainoa esteettinen vaatimukseni). Kirjapainojen väki ansaitsee palkkansa.

P.S.

Ellet ole kuullut tästä jo pari kolme vuotta kestäneestä villityksestä, näpytä bullet journal tai bujo hakukoneeseen. Takaan, että valistut.

Silmille vyöryvää kaunista turhuutta ei kannata pelästyä. Kynä, vihko ja teksti riittävät. Koristelu on ylimääräinen, täysin vapaaehtoinen huvi.

6.12.2017

Asun kielessä

Maasta olisin voinut muuttaa.

Oikeastaan muutinkin: helsinkiläinen lähiö on kulttuurisesti aivan eri paikka kuin maisemaltaan hämäläinen ja kieleltään puolisavolainen kylä. Välissä tein vielä pitkän retken lounaaseen.

Englannista oli yhdessä vaiheessa tulemaisillaan arjen kieli.

Nyt ajattelen, että se olisi ollut suuri vahinko.

Aila Meriluoto sanoi kyllä, että ruotsin kielessäkin on sama ruskon puna – "samma rodnad" – kuin suomessa. (En muista runoa tarkasti.) Hän asui pitkään Ruotsissa ja onnistui tekemään uudesta kielestä myös luovan työn välineen.

Useimmat asiat olisin tietysti kyennyt ilmaisemaan englanniksi, mutta taivaan värit, kesäyön kuulauden ja talvisen pimeyden olisin aina nähnyt suomeksi.

Ehkä olisin alkanut käyttää näppäimistön sijasta vain kameraa.

Se olisi merkinnyt tietynlaista mykistymistä.

Kun puhuin ulkomaisille kielitieteilijöille näytteeksi suomea, vokaalit loivat mieleeni kuvia harmaista rakennuksista ja elokuisista ohrapelloista – järvi kuin lahnan kylki. (Tein myöhemmin runon tästä kokemuksesta, että olin tullut hyvin kaukaa.)

Olen paimentolainen tai siirtolainen. Olen kulkenut työn perässä.

Suomi ei ole minulle ensisijaisesti maa. Asun kielessä.

2.12.2017

Teksti on sipuli

Mitä sanoisin? Miten?

Kirjoitusta syntyy, mutta pätkät tuntuvat
vääränlaisilta.

Delete.

Nuput, tekstit ja sen sellaiset vaativat malttia.
Rentoa odotusta.

Puutarhurin uskallusta antaa sipulin levätä
tarpeeksi kauan pimeässä ja viileässä.

Sitten kukkii.