23.12.2014

Hetken lahjat

Näitä et voi kirjoittaa listaasi

Et osaa nyt edes kuvitella
mikä ohi vilahtava tuokio
on täydellinen

Niin kuin illan kiireisimpänä hetkenä
Aleksin joulukadulla keskellä Helsinkiä
sataisi yhtäkkiä lunta
Avaruuden täysi suuria valohiutaleita
putoaisi hitaasti

Joka kerta odottamatta
se mitä et ymmärtänyt toivoa

Ja muistat sen aina

13.12.2014

Kerro, kerro, kuva!

Silmäni eksyivät mustavalkoiseen valokuvaan, kun piti tarkistaa kirjasta pari tietoa. Kuva oli ihan tavallinen: etu- ja taka-alalla metsää, keskellä lampi ja rantaviivalla kaksi miestä. Herrat oli ehkä ikuistettu lehteä varten, mutta otos tuntui retkimuistoksi näpätyltä.

Mutkaton tyyli sai katseen pysähtymään kuvaan, joka viipyi ajatuksissa monta päivää. Näppäilykuvatkin alkoivat tuntua arvokkailta, sillä niihin tallentuu ajan henkeä.

Mieleen palautui kohta 40 vuotta vanha joulusarja:
  • Isäntä saunapäädyn ovella kuusen kanssa.
  • Emäntä kykkii tarkkana sähkölieden uunin edessä.
  • Valmiit pullat lähikuvassa.
  • Emäntä pesee lattiaa sinipiialla.
  • Tyttärellä ja vävyllä pienempi kuusi Ladan peräkontissa.
  • Lahjojen jaosta tavanomaisia kuvia.
  • Hieno laukaus isännästä ja emännästä torkuilla joulupäivänä – gobeliini ja pikkupöytä mukana.
Siihen aikaan 36 ruutua yksistä juhlista tuntui paljolta, ja kuville tuli hintaa.

Digiaikana voi tallentaa sekä poseeraukset että toiminnan. Muistikortin täysi kuvakertomuksia on vuosikymmenien kuluttua aarre. Millaisella autolla oltiinkaan liikkeellä jouluna 2014?

8.12.2014

Näin meitä seurataan

Petteri Järvinen avasi taannoin kirjassaan NSA - näin meitä seurataan tietotekniikan käytön nurjaa puolta.

Lähiötäti, jonka verkkokäyttäytyminen on tylsän tyypillistä, ei vakoilijoita kiinnosta. Kaverin veljenpojalla saattaa olla epäilyttäviä yhteyksiä, ja täti voi joutua Hupun tai Lupun vuoksi tarkkailuun. Tuskin kuitenkaan.

Kyse on periaatteesta.

Täti on syntynyt siinä mielessä vapaaksi, että on näihin saakka kulkenut kadulla olematta valvontakameroiden silmissä. (Eikä herraparatkoon landella ollut metsissä riistakameroita.) Jopa nuorison rakkauskirjeitä suojasi juhlallinen kirjesalaisuus.

Täti haluaa yhä elämäänsä laatua ja ylellisyyttä. Se tarkoittaa myös sitä, että nykyajan keksintöjä voi käyttää pelkäämättä urkkijoita.

Tiedonhaku, sähköposti ja muut verkkoharrastukset ovat yksityisasioita. Blogissa voi tietysti kailottaa mielipiteensä julki.

Petteri Järvinen, NSA - Näin meitä seurataan
Docendo 2014
ISBN 978-952-291-046-2

7.12.2014

Tietotekniikkaa valtakunnankansliaan

Yksityisyys on näinä aikoina uusiutumaton luonnonvara.

Kun menen lähiön ostarille, metroon tai peräti keskikaupungille saakka, valvontakamerat tarkkailevat lakkaamatta. Voisinpa muuttaa jonnekin korpeen.

Verkossa esiinnytään nykyisin omalla nimellä, joten tarkkailu on vielä helpompaa kuin kadulla.

Sitten, kun kehittynyt kasvojentunnistus on joka paikassa vakiovaruste, on fiksuinta ottaa jänis kainaloon ja häipyä metsiin. Jossain konesalissa yhdistellään kuitenkin nimiä, tunnisteita, kuvia ja muita tietoja.

Olen osa lainkuuliaista tavispuuroa, joka tarkkailijoiden harmiksi täyttää massamuistit. Vanhojen naisten mielipiteistä eivät taida perustaa edes kauppiaat.

Toisaalta jonkin asian laillisuus on vain poliittinen päätös. Äkkiäkös sen järjestää?

Sydäntä kylmää, kun tosivanhat puhuvat sota-ajasta. Heitä kuunnellessa mahdoton alkaa tuntua mahdolliselta tässä maailmassa, Euroopassa ja Suomessa.

Uusien valtakunnankanslioiden tietotekniikkahankinnat ovat enemmän kuin mahdollisia.

3.12.2014

Joulunaluspimeys

Pitkät hämärät, pitkät yöt, kohta joulu. Ihmiset valittavat, että on synkkää.

Jo lapsena pidin syyspimeydestä, joka laskeutui elokuun iltoihin. Talojen ikkunat näkyivät valopisteinä mustassa maisemassa, eikä niitä ollut monta. Pimeys kietoi kaiken sisäänsä kuin lämmin huopa.

Kun radion säätiedotus varoitti hallasta, käytiin ottamassa eläimet navettaan. Taskulamppu valaisi peltotietä, ja taivaalla oli mielettömästi tähtiä. Lehmät tunkivat laitumen portille, sillä ne tiesivät hyvin, minkä takia ihmiset tulivat vielä niin myöhään.

Vain päärakennukseen oli vedetty sähkö. Siksi isot lapset kantoivat pimeällä myrskylyhtyä käydessään navetassa, tallissa ja ladossa, joihin oli matkaa. Ei pelottanut, vaikka huuhkaja tuijotti joskus puimalan katon rajasta.

Sama tunnelma herää kaupungissa hämärän puiston keskellä. Pimeys on yhä lämmin.

Talviyö odottaa tummana ja levollisena kuin kynnöspelto tai kantava tamma. Keväällä syntyy uutta, mutta siihen on vielä aikaa. Nyt ollaan tässä. Luonto saa tehdä tehtävänsä.

24.11.2014

Unennäkijän muistelmat

Seitsemänkymppinen bloggaaja kirjoitti muistelmat, joissa kertoo elämästään ja työstään kirjailijana. Väärempää todistusta saa hakea, mutta mielikuvat kulkevat näin.

Anita Konkka, jonka Unennäkijän muistelmat palautin juuri kirjastoon, tuli tutuksi Kirjailijan päiväkirjassa ja Sanat-blogissa.

Toki tiesin Anita Konkan ja olin lukenut pari hänen romaaniaan. Kirjallisuus avautui tässä tapauksessa kuitenkin internetin välityksellä. Konkkahan solahti verkkomaailmaan jo silloin, kun se oli monelle suomalaiselle aivan outo, ja koodasi alkuun bloginsa itse.

Kirjaston jonoon ei välttämättä tarvitse mennä. Kirja on ostokelpoinen: 600 sivua eikä panovihreitä tai muita kustannusalan puutostauteja. Samanikäinen muistaa sukupolven vaiheet algerialaista punkkua myöten.

Tervemenoa löytöretkille kirjoihin. Kuin myös blogeihin, joita Konkka tosin päivittää valitettavan harvoin.

Kirjailijan vanhuus kiinnostaa yhtä paljon kuin hänen lapsuutensa, joten Konkka voisi ruveta edelläkävijäksi tässäkin. Julkinen blogi tallentaisi lisää kirjallisuuden historiaa kaikkien luettavaksi.

Anita Konkka, Unennäkijän muistelmat
Teos 2014
ISBN 978-951-851-550-3

19.11.2014

Nuku kaksi kuukautta

Kun työpaikan ovi sulkeutuu selän takana viimeisen kerran, moni rynnistää uuteen toimintaan.

Eläkkeellä on aikaa tehdä kaikki se, mistä on haaveillut vuosikaudet: antaa välipalaa pienelle koululaiselle, rakentaa kasvihuone, oppia kutomaan mattoja tai puhumaan ranskaa, käydä katsomassa vanhaa enoa, uida etelän merissä.

Sitten alkaa kaihertaa. Onhan tämä mukavaa, mutta aina on kiire. Mikseivät toiset voi poiketa enon luona? Mitä virkaa on kasvihuoneella, kun tomaatit saa torilta?

Vaihtoehto on hidas ja hallittu eläkkeelle siirtyminen. Päätätkin, että pidät luovan tauon.

Tutun tuttu aikoo ensimmäiseksi nukkua kaksi kuukautta.

Suunnitelma on loistava. Tehopakkaus kupsehtii nurkissa, laittaa ruokaa, ottaa nokoset, kävelee vielä illansuussa jonkun kilometrin. Viikkojen kuluessa mielen ja kehon jännitykset höltyvät.

Samalla ehtii kuulostella sisikunnan viestejä. Mitä todella haluat tehdä sitten, kun voimat ovat palautuneet?

7.11.2014

Blogin nimi

Kymmenessä vuodessa on perustettu niin paljon blogeja, että nimen keksiminen uudelle on lähes mahdoton tehtävä. Kaikki sopivat on jo varattu. Uskomatonta.

Hoksasin blogit (tai nettipäiväkirjoja silloin oli) vuosituhannen vaihteessa. Joskus 2009-2010 kirjoittaminen jäi. Oli töitä ja muita kiireitä.

Nyt blogittaa taas. Alkuun pääsy on kuitenkin ollut hankalaa. Se nimi!

Ainutlaatuinen tietysti. Mielellään lyhyt. Eikä skandinaavien outoja kirjaimia. Å, ä ja ö saattavat yhä temppuilla päivitysten jälkeen. Viimeksi näin kävi suunnilleen kolme kuukautta sitten. Jos sanassa oli skandi, haku jätti siihen luuloon, ettei tietoa löydy.

Ideariihi sauhusi koko syksyn. Lyijykynä ja lappu pöydän kulmalla siis. Pettymyksiin tottui, kun hakukoneet tyrmäsivät ehdotuksen toisensa jälkeen.

Sitten pää kehitti ties monennenko uuden yhdistelmän. Ihme ja kumma: Aamulyhyet-nimistä blogia ei löytynyt.

Jälkiviisaus sanoo, että aivot toimivat parhaiten, kun niitä ei hätyytä. Kyllä se sieltä. Jonain päivänä.