24.4.2015

Tuntemattomat

Etsin töissä blogeja internet-koulutusta varten. Nauroin itsekseni, kun hakutulokseen pullahti Kirjailijan häiriöklinikka. Taatusti hyvä tyyppi, ajattelin ja napsautin linkkiä. Niin minusta tuli vakituinen lukija moneksi vuodeksi.

Häiriöklinikan kirjailija Kirsti Ellilä on julkaissut tänä keväänä romaanin Tuntemattomat. Osasin mennä kirjaston jonoon hyvissä ajoin (blogeista on huvin lisäksi hyötyä!) ja varaus saapui pari viikkoa sitten.

Kuinka kirjoittaisin niin, etten vilauta liikaa? Oikeastaan Ellilän tapa käsitellä aihettaan on jo juonipaljastus.

Kustantajan esittely kertoi, että tarinan ytimessä on "salaisuuksien ilmapiiri, joka liittyi isän kasvattiveljeen, vuoden 1918 sotaan ja Tammisaaren vankileiriin". Suureksi ilokseni myös luonto ja vanha huvila elävät tekstissä.

Ikävistä asioista vaikeneminen on tapana monessa suvussa. Ellilä kuvaa, miten salaisuus vaurioittaa jälkipolvia, vaikka siitä ei hiiskahdetakaan lapsille.

Kenelle kirja sopii? Perheiden kohtaloista ja historiasta kiinnostuneille. Sekä niille, joilla on vanha perikunnan talo maalla. Tai kenelle tahansa. Kaikilla meillä on komerossa joku torrakko ja pellolla luita.

Hyvä idea äitienpäivälahjaksi. Kunnon kirja, ei mitään vedenkeittimiä eikä ruukkuruusuja. Eikä ainakaan paituleita.

Kirsti Ellilä, Tuntemattomat
Karisto 2015
ISBN 978-951-23-5920-2

18.4.2015

Kommunistit ja pitsapaikat

Ovessani lukee että postiluukusta ei saa tunkea mainoksia.

Pitsapaikkojen ruokalistoja tulee siitä huolimatta.

Jossain puolusteltiin, että mainosten jakajat eivät ymmärrä suomea. Höpön höpön. "Ei mainoksia, kiitos!" on yksinkertainen lause. Ellei jakaja tosiaan opi, mitä se tarkoittaa, hän ei sovi tehtävään.

Pahin on se lafka, joka otti kiellon huomioon omalla tavallaan.

Postiluukkuun työntämisen sijasta pitsalista kiinnitettiin ilmoitustaululle alaoven viereen. Koska vapaita nastoja ei ollut, taloyhtiön paperit lensivät nurkkaan.

Kommunistien vaalilehdykkä putosi eilen luukusta.

Varmaan kuvittelevat, että lähiössä saa ohittaa kiellot.

Jos menen ostamaan pitsaa, haluan että saan juuri ne täytteet ja mausteet, joita pyydän. Yhtä lailla haluan, että ehdokas kuuntelee toiveitani.

Miten kauppias tai poliitikko ottaisi mielipiteeni huomioon, kun jo mainonta jyrää ylitseni?

10.4.2015

No, miltäs näyttää?

Hirveä työ eikä blogin paranneltu ulkoasu ole tämän kummempi.

Kertokaa nyt, onko teksti liian isoa tai pientä tai sopivaa. Onko tekstin tausta hyvä? Ja onko kaikin puolin helppolukuista? Blogihan on tarkoitettu myös vanhojen ihmisten huviksi.

Onko blogi liian leveä? Ei kai sivua tarvitse vierittää vaakasuunnassa? Tähän haluan ehdottomasti vastauksen!

Mitä ajattelette siitä, pitäisikö olla taustakuvia ja muuta koreutta? Vai riittääkö teksti ja mahdollisesti valokuva tai kaksi sen yhteydessä?

Kuvia on huoneet puolillaan ja muistitikut täynnä, mutta ensin pitäisi istua kirjastossa skannerin ja Photoshopin ääressä. Voi, missähän aamukuvat ovat, ne hämähäkinverkot pakettipellossa?

Katsokaa Oma vuosi -juttua ja sanokaa rehellinen mielipiteenne.

Aion itse testailla blogia. Entä miten se asettuu teidän näytöillenne? Haluan käytettävyyden kohdalleen.

3.4.2015

Oma vuosi


koriste tipu pajunkissat
Hyvää pääsiäistä!

Onkohan kaikilla virallisen kalenterin lisäksi oma vuodenkierto?

Minulle pääsiäinen merkitsee talven ja kevään rajaa, oltiin maaliskuussa tai vapun korvilla. Sää ei vaikuta. Pääsiäislumi putoaa hitaasti, suurina hiutaleina kuin joulukorteissa.

Juhannuksen alla on pikkukesä, mutta se on ehdottomasti vielä kevättä. Hentoa kylmää vihreää, kirkkaita iltoja.

Oikea kesä tulee juhannuksen jälkeen. Heinäaikaan valo muuttuu keltaiseksi, ja yöllä salamat leiskuvat meren päällä. Elämä on täyttä ja hyvää ihan vain siksi, että luonto tulee kirjaimellisesti iholle.

Syyspäiväntasaus ja terminen syksy osuvat etelärannikolla usein yhteen. Niihin aikoihin on myös syntymäpäiväni. Heinäkuussa alkanut lämmin pimeys syvenee: juhla jatkuu.

Syksy kestää jouluun. Loppiaisen jälkeen aukeaa talven pelottava kuilu. Viima hyytää ja kireä pakkanen voi kestää viikkokausia. Lumen sininen valo kohmettaa ajatuksetkin.

1.4.2015

Nettipojat

Yleiset eli kuntien kirjastot tarjoavat hienoja palveluja. Kotilähiössäni on muun muassa kaksi pätevää nettipoikaa.

Virallisesti palvelu on henkilökohtainen tietokoneopastus. Opastajat ovat totta kai aikuisia, mutta suuhun sopiva nettipoika jäi käyttöön, kun tutuille osui ensimmäisillä kerroilla nuoria miehiä.

Lenovon mainos säikäytti kun huomasin sen. Menin heti täyttämään lapun, jolla pyysin henkilökohtaista opastusta. Täällä on vielä kirjasto, jonne voi poiketa samalla kun käy kaupassa. Ei tarvitse rytyyttää keskustaan eikä edes naapurilähiöön.

Kesti kaksi viikkoa, ennen kuin kirjastosta soitettiin ja kysyttiin, sopiiko kahden viikon kuluttua. Siinä vaiheessa olin jo rauhoittunut, koska tiesin, että koneeni oli vanhempi kuin ne mallit, joihin Lenovo asensi mörköjä.

Opastaja oli valmistautunut hyvin. Hänellä oli muistitikulla möröntappo-ohjelmat, joilla läppärini tarkistettiin. Sitten kaiveltiin asetuksia ja luetteloita. Niin kuin ehdin arvella, mainos oli vain ärsyttävä harmike.

Henkilökohtainen opastus oli siis hätävarjelun liioittelua. Onneksi nettipoika ei sanonut, että tyhmä täti, mitäs tänne tulit, vaan korjasi läppärin suojaukset mieleiselleen tolalle.
 
Minulta mörköjahti ja varustelu olisivat vaatineet fundeeraamista, sillä olen nykyään tietotekniikan mutasarjaa. Vähän lohduttaa, että sentään ymmärsin, mitä koneelleni tehtiin.

Miten käy niiden tätien jotka tarttuvat hiireen nyt, kun palvelut ovat jo karanneet nettiin?

Kirjastojen määrärahat vähenevät, mutta nettipoikien palkkaamiseen on syytä korvamerkitä joka vuosi reilu summa. Siinä verovarat menevät oikeaan tarkoitukseen.