31.12.2015

Lue se nyt

Se tuotti harvinaisen paljon kirjoittamisen iloa, mutta lukijat ohittivat sen.

Tarkoitan helmikuussa julkaistua blogimerkintää, jonka otsikoin Aamuyö, räntää.

Kuljeskelin pimeässä ympäri huushollia. Välillä tuijotin katulyhtyjen alla pyöriviä hiutaleita. Kun unta ei kuulunut, avasin koneen ja naputin kokemuksen sanoiksi.

Olihan merkinnällä lukijoita, vaikka petyinkin mieluisen tekstin kohtaloon. Tilastot opettivat, ettei räntä kiinnosta.

Menestynein juttu oli entissyksyinen Unennäkijän muistelmat. Kunnia kuuluu tietysti aiheelle: kirjailija Anita Konkalle ja hänen silloiselle uutuuskirjalleen.

Merkinnässä on viehättävä kommenttiketju, joka kyllä harhautuu aiheesta. Harhailu on totta kai sallittua ja suotavaa.

Poiketkaa lukemassa Aamuyö, räntää sekä Unennäkijän muistelmat kommentteineen.

Suosittelen myös niitä muistelmia. Kirjastosta vuoden vanhan teoksen saa pian.

23.12.2015

Joulua ei voi hallita


Joulutervehdys!

Joulu tehdään sinne missä satutaan olemaan. Ja niillä eväillä mitä sattuu olemaan.

Elikoiden kotti käy hyvin vauvan sängyksi. Murteesta riippuen seimi tai soimi, meillä maalla sanottiin kotti.

Mukavampi tietysti, jos majapaikassa on tilaa.

Todellisuus viskelee suunnitelmia romukoppaan. Sillä on semmoinen tapa.

Ollaan reissussa eikä tuppukylästä löydy vapaata huonetta.

– Mitä sinä sanoit? Kätilö? Nytkö?

Joulu voi olla hassu tai pitkäveteinen tai työntäysi. Joskus se herättää arvaamattomia tunteita.

Tunteet saavat tulla. Ilman niitä olisi ehkä helppoa, mutta paljon köyhempää.

Paras joulu koodaa elämän merkityksiä täyteen.

Versio 1.0 sopii tässäkin malliksi.

Kirkolla vanhukset tulevat puheille, kun käydään hoitamassa seremoniat.

Vielä erikoisemmat jutut on kaukaisilla vierailla. Onneksi asutaan jo niin kuin ihmiset.

Sitten yhtenä yönä nouset kesken unien ja painut kersa kainalossa jollekin rajalle.

18.12.2015

Puhu automaatille

Terveysasemalle hankitaan tekniikkaa, jotta henkilökunta ei altistuisi potilaiden suorille yhteydenotoille.

Hammashoitolan eteisessä on musta laatikko. Vastaanotolle ilmoittaudutaan työntämällä siihen kelakortti, jossa on viivakoodi.

Mikäs siinä, törkätään. Ja toivotaan parasta.

Viime käynnillä meni pieleen. Automaatti vilautti tekstiä, josta näin vain sen, että piti siirtyä odottamaan. Otin kortin pois ja työnsin sen uudestaan sisään. Nyt ilmoitus pysyi.

Automaatti tyyräsi asettumaan huoneen 10 eteen.

Aikani tuli, mutta mitään ei tapahtunut. Työasuiset puhuivat ohi kulkiessaan koneesta, joka ei toiminut. Erotin pahaenteiset sanat käynnistää uudelleen. Kaiken varalta säntäsin automaatille.

Lopulta huoneen 10 ovi aukeni. Hammaslääkäri kutsui nimellä ja huomautti, etten ole ilmoittautunut.

Sanoin, että ilmoittauduin automaatilla kaksi kertaa ja vielä kolmannen, kun ymmärsin, että jonkun päivä oli alkanut tietoteknisillä ongelmilla.

Miten tosivanhat selviävät näiden vehkeiden kanssa? Ne vaativat uudenlaista lukutaitoa ja vielä sorminäppäryyttä.

Sitä paitsi luulen, että ihmisen kanssa asioiminen sinänsä parantaa, niin kiinnostavaa kuin tekniikka onkin.

Horjuttaako sote-übertech immuunipuolustusta?

10.12.2015

Kauppalappu

Ostoslista, joka seuraa marketin hyllyjärjestystä:
  • lobo [ihana omena, syön niitä hulluna joka syksy; ensimmäiset näyttivät puun alle pudonneilta, jotka ovat lojuneet tallin eteisessä viikon, mutta nyt marketissa on hyviä]
  • leipä 1 + 1 [ruis- ja graham-, vatsa ei siedä ruisleipää aamukahvin kanssa – muulloin ei sumppi maistu]
  • juusto [edam 17, laihemmista tulee mieleen kurritonkan haju ja kengänpohjan koostumus; kurri on rasvatonta maitoa ja tonka maidonkuljetusastia, ennen tuli meijeriltä kurria pikkuvasikoille kun maitoauto palautti tonkat]
  • safka [ostospäivän varsinainen ateria: ainekset / palvelutiskin tuote / pakaste, päätös tehdään vasta kaupassa]
  • lanttu? [tarkoittaa tässä lanttulaatikkoa; yhden pienen voisi tuoda lähipäivinä syötäväksi, jos niitä sattuu olemaan, ja ison pakastetun joulunpyhiä varten]
  • maito [rasvatonta, kesäiset talkkunat täytyy syödä pois ennen kuin vanhenevat; pitäisikö talkkunavelli selittää?]
  • annas [pepparkakor jouluvaroiksi, kaupan pipareista kelpaavat vain nämä]
Lista on aito. Työnnyn kohta tuuleen ja sateeseen.

8.12.2015

Väritän sanoilla

Kirjoittaminen on hauskaa, suorastaan nautinnollista, mutta rustaan pelkkiä kauppalappuja. Sekä blogimerkinnän silloin tällöin.

Viisitoistavuotias Claes Andersson oli tosissaan. Ihailen määrätietoista teinipoikaa:
"Aloin kirjoittaa säännöllisesti ja järjestelmällisesti. Enimmäkseen runon pätkiä tai lyhyitä proosan tynkiä sekä päivä- ja yökirjaa."
Andersson tahtoi kirjailijaksi. Hän treenasi yhtä innokkaasti runoa, proosaa ja jalkapalloa. (Mitähän yökirjoissa luki?)

Olen kaivannut tekstejä. Niiden kanssa askarointi rentouttaa. Käsitän oikein hyvin, miksi aikuiset tärväävät rahaa värityskirjoihin ja kalliisiin kyniin, joista lähtee mehevä jälki.

Sanaristikot hallitsevat lähiömarketin lehtihyllyä, mutta värityskirjojakin on. Kerran näin, kun nuori nainen selaili kirjaa ja päätti sitten ostaa sen. Toisella kertaa poninhäntämies vain katseli.

Harrastaminen vaatii ilmeisesti rutiinien luomista, jotta kauppalappu ja blogi eivät jäisi ainoiksi kirjallisuudenlajeiksi. Bloggaamiseen kuuluva säännöllisyys tosin pitää tuntumaa yllä.

Pääni on kuitenkin tottunut siihen, että tiedän etukäteen, mihin juttu tulee. Irrallisia pätkiä ei synny noin vain.

Päiväkirja sopi Anderssonille. Entä minulle? Siihen kuuluu haluamani rutiini ja tilaus, mutta eläkeläinen saisi muuten kirjoitella mitä lystää. Tavoittaisin ehkä välillä sen luomisen ytimen jossa
kaikki on auki joka suuntaan.
Toisaalta epäilyttää. Jos olisin päiväkirjatyyppiä, olisin kai hankkinut vihkon ja tykötarpeet heti, kun muutin omilleni.

Vaan miksei uusi harrastus sujuisi siinä kuin viisitoistavuotiaalta?

Kävin kirjastossa lukemassa lehtiä ja vilkaisin kierrätyslaatikkoa.
Joku oli luopunut Claes Anderssonin teoksista:
Jokainen sydämeni lyönti ISBN 978-951-0-39364-2
Luova mieli ISBN 951-607-103-1 (Sitaatti on tästä kirjasta.)

5.12.2015

Luovuuden virta

Kirjoittaminen on sukua huumeille, mutta laillista, halpaa ja terveellistä.

Kun tekstissä pääsee vauhtiin, se tuottaa mielihyvää. Uusia ideoita tulvii, eikä työtä haluaisi keskeyttää ennen kuin virta ehtyy itsestään.

Myös tavallinen kirjoittaminen on hauskaa. Tarkoitan niitä tekstejä, joiden ääressä ei pääse siihen tilaan, jossa
mielleyhtymät elävät kuin meri ja kantavat,
ja kaikki on auki joka suuntaan.
Lainaan itseäni. Melkein pelästyin, kun luin tuon kohdan viimetalvisesta Tautinen taide -merkinnästä joka ilmaantui sivupalkkiin suosituimpien listan hännille.

Minkähän vuoksi moinen jysähdys aivoissa? Jonkin tekemisen muisto?

Pitäisi kirjoittaa enemmän. Keskittyä niin pitkäksi aikaa, että virta lähtee viemään ja muu maailma lakkaa olemasta.