Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Huijariromaani

Kaupunkilainen erehtyy muuttamaan maalle. Pian ahistaa. Ei kartanoita, ei järvellä soutelua eikä tyttöä kukkivalla niityllä, vaan synkkä kuusikko ja hiljaisuus. On pakko päästä jonnekin: – – hän menisi mihin tahansa, missä olisi joku ihminen, pelaisi vaikka pajatsoa linja-autoasemalla mustalaisten joukossa. Hi hi. Maaseudun rauha ja entisajan viihdetarjonta. Nauroin Eeva Joenpellon romaanin lähtötilanteelle. Muutaman sivun jälkeen Avoin, hellä ja katumaton   sitten tökkäsi. Peltisepän hämärät bisnekset aktivoivat Otto-syndroomani   eli kirjojen vieromisen. Alun perin halusin lukea nimenomaan toisten päähenkilöiden tarinan, joten selailin vielä. Kirjailija nappasi Heikki ja Hertta Sarenin ja heidän miljöönsä Sammatista. Esikuvina olivat Paavo Lietzén ja hänen sisarensa Hanni sekä Oinoon talo: maalaisantiikkia, kissoja, omiin oloihin käpertyvää elä

Elämän kirjailija

Teemat alkavat voimistua romaani romaanilta: vahvat toimeliaat naiset, heikot väistyvät miehet, sisarkateus ja epäoikeudenmukainen perinnönjako. Näin Eeva Joenpellon elämäkerturi Helena Ruuska tiivistää teoksessaan Eeva Joenpelto – elämän kirjailija   ne asiat, jotka askarruttivat Joenpeltoa kautta vuosien. Lukijan mielessä vilkkuu kirjailijan traumaattinen lapsuus uran pontimena ja se, että isän tyttöjen sanotaan kirjoittavan. Naisen elämä, paljon surua Joenpellon omien sanojen mukaan hänen kirjansa olivat "onnettomuuksien metamorfooseja". Pikku Eeva oli yksinäinen, sillä kylältä ei löytynyt ikätovereita. Vanhempi veli Erkki oli äidille kaikki kaikessa. Kun Erkki kaatui Jatkosodassa, äiti totesi aikuistuvalle tyttärelleen: "Kunpa se olisit ollut sinä." Onnettomuuksia riitti: hylätyksi tuleminen ja avioeron häpeä, esikoispojan itsemurha alle kolmikymppisenä, juuri neljäkymmentä täyttäneen toisen pojan syöpäkuolema. Jotta sel