30.6.2016

Microsoftin hömppä

Edgen aloitussivun hömpästä pääsee onneksi eroon. Vaihtaminen neuvotaan Microsoftin ohjeessa. Pitäisi vain päättää, minkä sivuston haluan tilalle.

Suosikkini olisi tyhjä sivu ja siinä kunnollisen kokoinen hakukenttä, joka ei rupea ehdottelemaan. Täällä kävit ja tuota hait on turhaa nalkutusta. I don't believe in yesterda-aa-aay...

Olen melkein lakannut näkemästä hömppää niin kuin mainoksia lakkaa näkemästä.

Toistaiseksi kuitenkin pakenen sitä: kirjoitan äkkiä hakuun ixquick ja painan enteriä. Pelastauduin tällä konstilla, kun en sietänyt enää silmissäni yhtä Googlen animaatiota, ja idea näkyy jääneen mieleen.

Ixquick on minun tarkoituksiini yhtä kehno hakukone kuin Bing, mutta sen etusivu on aina minimalistinen. Ei hypi, ei pompi, ei tuputa.

Mikähän näistä rakkineista löytäisi parhaiten sen, mitä kulloinkin haluan?

Bingistä on hankkiuduttava eroon, jos mahdollista. Olen kyllästynyt tapaan, jolla sitä pakkosyötetään kaikissa laitteissa. Sitä paitsi Bing antaa omituisen paljon saksan- ja ranskankielisiä linkkejä.

Microsoftista on näissä hömppäkahinoissa syntynyt käsitys, että se on junttifirma.

Hyvänen aika, piilottaisivat roskan takapihalle, jos sitä on pakko olla. Moni päivittää nyt Windowsinsa, ja uskottavuus menee ensi silmäyksellä.

28.6.2016

Windows 10: 2 t 50 min

Ei tarvinnut lähteä ostarille katsomaan, onko tietokoneputiikin kundi jo lomalla. Windows 10 asentui siististi.

Ruudulla on kyllä pomppinut Microsoftin tyrkytyksiä, jotka ovat vakuuttaneet, että kone on sopiva päivitettäväksi.

Olen kuitenkin viimeksi asennellut silloin, kun Windows 2000 julkaistiin. Toisin sanoen olen siirtynyt kauan sitten ryhmään taitamattomat tädit. Ne saavat huolestua käyttöjärjestelmistä.

Sateisen päivän sateinen ilta siinä meni, ja ahteri kerkesi puutua. Varasin gutenbergilaisen mallin viihdykettä, koska arvelin, etten jaksa tuijottaa päivityksen etenemistä.

Valmisteluihin kuului niin kuin aina myös tiedonhaku. Löysin mainion sivuston jolla käsiteltiin Kymppiin päivittämistä oikein pitkän kaavan mukaan.

Uuden selaimen kanssa olen vähän hukassa. Tämän Edgen. Se on outo, mutta lienee viisainta sopeutua. Internet Explorer varmaan kuopataan jossain vaiheessa.

Ohjelmia tulee ja menee, ja kaikkiin niihin tottuu. Kuka muistaa Netscape Navigatorin?

Automaattisen mainosten tyrmääjän päivitys näkyy poistaneen. Saattaa olla ihan hyvä juttu, että totuus joistakin sivustoista läjähtää päin naamaa.

Microsoftin uutisiin en aio sopeutua. Karusellien pyöritys on nettipaholaisen keksintö: uuvuttavaa kognitiivista kuormitusta. Haluaisin valita luettavani kuvattomasta otsikkoluettelosta.

Olen ihan saletti, että joku muukin inhoaa Edgen uutistuputusta yhtä paljon kuin minä, ja osaa lisäksi koodata. Jäljitän estokonstin, vaikkei pakko-Bing löydäkään mitään.

26.6.2016

Mitä hyötyä?

Onko järkevää käyttää rahaa vanhojen ihmisten elossa pitämiseen? Mitä hyötyä heistä enää on?

Tätä kyselee Jörn Donner esseessään, joka ilmestyi juhannuksen Hesarissa.

Hän ottaa esimerkiksi itsensä: 83-vuotiaan, joka sairastui ensimmäisen kerran syöpään tavanomaisen eläkeiän kynnyksellä. Sen jälkeen hänestä on koitunut paljon kuluja.

Donner vilauttaa myös toista näkökulmaa. Hän on ammatinvalintansa (kirjailija, elokuvaohjaaja, poliitikko) takia hyödytön, vaikka onkin edelleen työkykyinen.

Tehoyhteiskunta karsii taiteilijat ja älyköt jo nuorina. Menkööt kunnon töihin, että tuottavat.

Hyöty ja säästöt, niinpä niin. Kulttuurin harjusinisiivet ja liito-oravat saavat kadota.

Mikäli Suomen on tarkoitus menestyä, pitää olla varaa monimuotoisuuteen. Turhat humanistit ovat resurssi – jopa assyriologit, vaikka hyötyhannut eivät tiedäkään, mitä semmoiset tekevät.

Vanhukset saattavat olla ratkaiseva ympäristötekijä. Emme tiedä, mistä tulevaisuuden innovaatiot versovat ja millainen henkinen ekosysteemi ruokkii niitä.

Ovatkohan hyötyajattelijat kuulleet jutun hevosesta, joka oppi olemaan syömättä?

Jörn Donner, Mitä hyötyä minusta enää on?
Helsingin Sanomat 23.6.2016 s. C7

23.6.2016

Pihlajan alla


Mennyttä kulttuurimaisemaa.

Koivuista viis, juhannuksen puu on pihlaja: kukkien väkevä haju, niiden hohto öisessä valossa, oksien hämärä.

Mielikuvat kulkevat näin, vaikka olen asunut kauan etelärannikolla, missä kesä tulee aikaisin.

Kevät 2016 oli poikkeus täälläkin. Ei kerrostalon pihapihlaja kuki yleensä toukokuun viimeisellä viikolla.

Hautakivet juoksentelivat vielä irrallaan, kun näppäilin 1980-luvun lopulla kuvia silloisilta kotinurkilta. Kivet olivat jäänteitä sotilashautausmaasta, joka sijaitsi Taivallahdessa 1826–1918.

Venäläisen sotilassairaalan vainajat kuuluivat moneen kansallisuuteen. He olivat palvelleet keisarin armeijassa. Kristityt haudattiin tänne, juutalaiset ja muslimit saivat leposijan omilla hautausmaillaan.

Lyhyempi iltakävelyreitti vei "pienen hautausmaan ympäri" eli puistoon, jossa tutkin kivien tekstejä. Paikalle oli haudattu ainakin venäläisiä ja puolalaisia.

Yhden kiven juurelle ilmaantui välillä kukkia ja kynttilä. Kukahan muisteli sotilaita?

Viihtyisä elävien ja kuolleiden seurustelu päättyi 1990-luvun alussa. Silloin vainajat pantiin ruotuun.

Kivet koottiin lähekkäin säntilliseksi ryhmäksi. Pian sen jälkeen kohosi puiston ja rannan väliin kuplahalli. Vanhoja tenniskenttiä ympäröi pensasaita, joka kätki ne, mutta iso halli pilasi maiseman.

Jossain lehdessä järjestelyä puolustettiin sillä, että ihmiset ulkoiluttivat koiria puistossa.

Enpä tiedä. Kun sotamies tulee Puolasta asti ja kuolee Töölön lasaretissa, elämä on jo mennyt paskaksi.

19.6.2016

Kirkko ja kaupunki

Iso otsikko Helsingin luterilaisten seurakuntien jäsenlehdessä:
"Kirkko avaa ovensa kaupunkielämälle".
Herra varjele, tekee mieli parkaista. Miten olisi yhteisö, jossa pääsee katsomaan tätä kaupunkielämää muualta kuin sen keskeltä? Sitten jaksaisi taas paremmin.

Varsinainen juttu ilmoittaa, että seurakuntien toimintakulttuuri muuttuu.
"Kirkon tilat auki, seurakuntalaiset ideoimaan, kehitysrahaa parhaille hankkeille ja talous tasapainoon."
Säästömenetelmäksi on valittu itsepalvelu paikoissa, joista ei tarvitse maksaa tilavuokraa:
"– – ja että kirkko näkyy siellä, missä ihmiset ovat. Kirkolla ei ole parempaa käyttämätöntä voimavaraa kuin seurakuntalaiset."
Hm. Tiet ja aitovieret ovat yksi klassinen toimintaympäristö. Harva maallikko pystyy kuitenkaan tarjoamaan laadukkaita uskonnollisia sisältöjä.

Ne juuri ovat kirkon erikoisala – tekstit ja liturgia, fiksuille kuulijoille tehty lyhyt saarna, ehtoollinen, vähän musiikkia. Ei projekteja, vaan hitaan sisäisen kasvun mahdollisuus.

Vanhanaikaista tietysti.
"Synkkä jumalisuus on tuuletettava ulos ja kirkkoon saatava raikkaampaa ilmaa",
sanotaan lehden pääkirjoituksessa.

Valomerkki on taidettu antaa, vaikka kirkollinen media hylkää nimen. Mitä vuosikertateksteistä. Pop-up rulettaa.
 
Kirkko & kaupunki -lehti 16. kesäkuuta 2016 Numero 22.
Valomerkki on pääkaupunkiseudun luterilainen verkkomedia, jonka nimeksi tulee (samoin kuin yhteisen lehden) Kirkko ja kaupunki.

16.6.2016

Harakanpoikia

Hauska lintuhavainto aamukuudelta: kaksi tynkäpyrstöistä miniharakkaa kirsikan juurella.
 
Siinä ne pomppivat sateessa, mutta vetäytyivät nopeasti pensaan alle, kun tönäisin parvekkeen oven auki. Fiksuja kakaroita.
 
Lentäminenkin onnistuu puiden alimmille oksille ja takaisin nurmikolle.
 
Näiden takia se iso harakka jahtasi oravaa viime viikolla. Onko poikueesta säilynyt vain kaksi? No, edes kaksi.
 
Seudun harakkakanta on vahva. Syksyllä niitä keikkuu taas kirsikassa vähintään seitsemän.

14.6.2016

KonMari

Uteliaisuus heräsi, kun huomasin naisten innon. Kuka tämä Marie Kondo oikein on ja mikä taika siivoamiseen kätkeytyy?

Kun vuoroni kirjaston varausjonossa tuli ja sain KonMari-kirjan, huomasin ettei siinä puhuta siivouksesta, toisin sanoen lian poistamisesta, vaan tavaroiden hävittämisestä ja loppujen järjestämisestä.

Marie Kondo lupailee raivatun kodin lisäksi parempaa elämää, jos lukija noudattaa kirjan ohjeita.

Koko asunto käydään läpi tavaralaji kerrallaan, ja se tehdään mahdollisimman lyhyessä ajassa ja tietyssä järjestyksessä. Kirjoittajan mielestä vähittäinen luopuminen ei saa aikaan pysyvää muutosta.

Vanhat ja uudet
rätit ja lumput

Ensimmäiseksi kasataan kaikki vaatteet lattialle. Sitten ne poimitaan sieltä yksi kerrallaan ja jokaisen kohdalla tunnustellaan, tuottaako se iloa.

Tavallinen kaupunkilaisjärki sanoo, että puolet vaatekomeroni sisällöstä joutaa roskiin. En kuitenkaan uskalla hävittää yhtään riepua, sillä myynnissä on pelkkiä yläosia ja nekin ovat lumppulaatua.

Muista vaatteista kuin tyttöjen halvoista bilepaidoista tulee vielä pula, jos sisäänostajat eivät havahdu.

Kotini on toimistoni
– luvan perästä

Kondo ei ymmärrä elämäntapaa, jossa kirjat ja paperit ovat tärkeitä. Ne ovat hävitysvuorossa vaatteiden jälkeen. Kondon omat kirjat mahtuvat yhdelle hyllytasolle.

Suurin osa kaunokirjallisuudesta lähti meikähuushollista vuosia sitten. Lastissa meni kirpputorille myös ajantasaisia tietokirjoja. Liian vanhasta tiedosta revin kannet irti ja lajittelin osat jätepömpelin astioihin.

Papereita heitän pois, kunhan ehdin. Niissä on paljon työhön liittyvää.

Pikkuhousut täytyy KonMari-opin mukaan viikata. Eipä tarvitse: komeroihin tuli tilaa, kun ostin kirjahyllyyn vesihyasinttikoreja. Sitä paitsi teen kohteliaasti sanottuna mieluummin jotain sellaista, mikä tuottaa iloa.

Elämänmuutos
tuli ensin

En taida kuulua Marie Kondon kohderyhmään. Jonkin verran hävitettävää on taas karttunut, mutta se johtuu tapahtuneista muutoksista eikä niiden toivosta.

Itsensä etsiminen omien tavaroiden avulla voi sopia ihmiselle, jolla on aikaa ja kärsivällisyyttä uppoutua lajittelemaan elämäänsä.

Jos idea tuntuu hyvältä, siitä vaan.

KonMari-kirja:
Marie Kondo,
KonMari : siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015, 8. p. 2016
ISBN 978-952-279-384-3
Oikaisin kirjaston varausjonossa ja tilasin ruotsinkielisen:
Konsten att städa : förenkla ditt liv med ett organiserat hem
Pagina 2015, 3. tr. 2016
ISBN 978-91-636-1108-7

P.S. Tuli mieleen Helmet-lukuhaaste.
Ainakin tämä on kirja, josta en ole kuullut aikaisemmin. Lisäksi kirjailija on aasialainen, enkä ole lukenut häneltä muuta.
(Tosin vuoden 2016 aasialainen kirjailijani on ehdottomasti Sei Shōnagon jonka suomennettua Tyynynaluskirjaa jonotan. Saankohan sen ennen uuttavuotta?)

8.6.2016

Harakka ja orava

Kuhinaa tammessa ikkunan takana.

Littimärkä harakka sujahtelee ylös alas. Välillä se lennähtää naapurin parvekkeen kaiteelle ja pörhistelee itseään. Syöksyy sitten uudelleen oksien sekaan.

Mitä on tekeillä?

Ahaa, orava. Niillä on tapana käydä aamuisin tutkimassa, löytyykö tammesta mitään kiinnostavaa. Taitaa maha kurnia.

Oravia asustelee nurkissa kaksi. Toinen on aavistuksen verran punaisempi koko vuoden; karva vaihtuu tietysti, mutta ero säilyy. Sanon niitä mielessäni Harmaaksi ja Punaiseksi.

Nyt en näe, kumpi säntäilee tammen rungon ympäri ja jäykistyy välillä tuijottamaan häntä rungon suuntaisena.

Oravakin on märkä. Surkea tumma ruikkunen. Vettä on roikanut pitkin aamua ja ukkonen mäikyyttänyt.

Nopea jahti tammen latvapuolesta maata kohti. Orava vilistää ruohikkoon, kun harakka lentää oksan tyvelle ihan viereen.

Katoavat näköpiiristä.

Missähän vaiheessa kesä oikein on? Onko harakoilla pesäpoikaset?

Siihen aikaan, kun harakat pesivät ikkunan alla monena vuonna, oravat kävivät jatkuvasti kurkkimassa. Ihmettelin, kun harakat tuntuivat pelkäävän. Eikö yksi nokkaisu olisi riittänyt?

Koivujen takaa kuuluu harakan säkätystä niin kuin jo useana päivänä.

Jep. Pesärosvo norkoilee.

5.6.2016

Vanha maakellari


Käytöstä pois jäänyt perunakellari 1970-luvun lopulla.
 
Rakennuksen nimi oli kuoppa. Perunakuoppa, jos joku halusi olla tarkka.

Mäkeen liiterin yläpuolelle kaivettu iso kuoppahan se oli. Päällä lankuista naulattu tasainen kansi eli katto, jossa oli luukku.

Katon päällä oli vielä seinät ja vesikatto, alun perin päreistä tehty. Myöhemmin laitettiin musta huopa. Päreitä ei enää käytetty, vaikka liiterissä oli niitä kasa ja toinen ison kuusen juurella.

Tila, joka oli laajempi kuin maanalainen osa, oli ahdettu täyteen olkia. Myös sammalta näkyi olevan eristeenä.

Talvella kuoppaan voi mennä vain lauhalla ilmalla, etteivät perunat, lantut ja porkkanat jäätyneet.

Luukusta laskeuduttiin muutaman askelman pituisia tikapuita myöten kuopan pohjalle. Luukkua ei saanut sulkea, ja menijää varoitettiin maakaasusta, johon voisi tukehtua. Onkohan jutussa mitään perää?

Taskulamppu valaisi laareja, joissa perunat ja juurekset säilyivät herkullisina. Kaupasta ei saa kevään korvalla mitään niihin verrattavaa.

Kissat viettivät oljissa yönsä, kun jäivät pakkassäällä ulos. Joskus ne tahtoivat illalla omille teilleen ja katosivat pimeyteen.

Yhtenä talviaamuna havahduin siihen, että kamarin ovi raottui. Kolli tömpsytti keittiöstä suoraa päätä sänkyyni, vaikka tarkoitus oli, että se jatkaisi matkaa kissojen nojatuoliin. Viileältä tuntuva eläin asettui tyynyn viereen.

Hetken päästä avasin silmäni. Ja kiljaisin. Näin hämärässä, että valkoisen karvan seassa vilahteli tummia, jaokkeisia olioita.

– Se on maannu kuopan katolla, tuli selitys, kun kerroin miksi tyyräsin kissaa eteistä kohti.
 
Kommentoija fundeerasi millaisessa kuopassa perunoita säilytettiin ennen vanhaan. Onneksi löytyi kuva havainnollistamaan juttua.
 
Täytin kerran filminpätkän lapsuudenkodin rakennuksilla, joista osa oli jo pois käytöstä. Myöhemmin päähänpisto ilahdutti, sillä huonokuntoisista pöksistä tehtiin polttopuita.

3.6.2016

Kolme kahvia

Pääsin kahvin makuun alle kouluikäisenä.

Nykyään kahvia ei ole tapana antaa lapsille, ja näin kerran suosituksen, jonka mukaan vasta viisitoista täyttäneet saisivat juoda sitä säännöllisesti.

Olen pitänyt jopa vuosien taukoja kahvinjuonnissa. Yhtäkkiä alkaa tehdä mieli pelkkää teetä. Niistä on suosikkina pysynyt Earl Grey – naureskelin vain, kun työkaveri väitti, että se haisee saippualta.

Nyt on taas kahvikausi:
  • Arkiaamuna iso kuppi murukahvia.
    Siirryin vaivattomaan ja nopeaan muruun, kun uudessa duunissa oli aamuvuoroja. Edulliset ovat ihan kelvollisia.
  • Silloin tällöin ostan suodatinkahvia.
    Mitä tummemmaksi paahdettua, sen parempaa. Ja vahvaa pitää olla. Työpaikkojen kahvit olivat hapanta lirua (vaalea paahto ja niukka annostelu) tai ruskeaa vettä (se on yhdestä elokuvasta). Otin tavaksi nauttia mukillisen mustaa aamuisin ja loppupäivän kraanavettä tai teetä.
  • Suunnitelma herkuksi: arabikahvi.
    Kardemummalla maustettu, mutta sokeroimaton. Sellainen hienoksi jauhettu, mistä jää kupin pohjalle tumma liejukerros. Kaupat myyvät suomalaista kardemummakahvia, mutta se tuoksuu pullalta eikä basaarilta.
Jo viiden tai kuuden vanhana halusin paljasta mustaa kahvia. Maito tai sokeri pilasi maun. Äiti ei millään tahtonut ensin ymmärtää ja sitten suostua, mutta pidin kättä emalimukin päällä, kun maitokannu lähestyi.

Seuraavaksi aion etsiä hyvää itämaista kahvia.