28.1.2017

Uneton lähiössä

Oi niitä aikoja. Heittäydyin kymmeneltä sänkyyn ja makasin kuuteen asti kuin lautakasa.

Nykyään moinen onnistuu harvemmin.

Tämän talven katkonaiset unet alkoivat maalla. Luulisi, että monin tavoin uinuva kirkonkylä vetelee hirsiä yöt läpeensä. Vaan katin kontit, jopa vanhukset kukkuvat aamuun.

Stadissa pihavalo tunkee sisälle. Kun lamppu vaihdetaan, uusi on aina tehokkaampi kuin entinen.

Toistakymmentä vuotta ilta-aamu-ilta-aamua saattaa edelleen kummitella aivoissa. Työvuorot rikkoivat luontaisen rytmin, johon on vaikea palata, kun kapakassa käyneiden saapumiseriä riittää pikkutunneille.

Kirkasvalomies sanoo kaksivaiheisia öitä kaamosunettomuudeksi.

Pitkillä pimeillä nukutaan melkein kellon ympäri, mutta kahteen otteeseen: ensin iltayö kunnon unta, sitten pari kolme tuntia valvomista ja aamun korvalla taas makeat unet.

Pahimpina aikoina kuvaus täsmää minuun.

Otan asian rauhallisesti. Vuorokausirytmi tasaantuu kevään mittaan.

Nukahtamishetki siirtyy yrittämällä noin vartin päivässä. Takapakkia tulee viikonloppuna, kun sisäpihan känniset hihkuvat. Parisuhteita selvitellään tietysti missä ja minä yönä tahansa.

Kirkasvaloon en suostu. Se on raakaa väkivaltaa.

25.1.2017

Peili

Suku ja bonussuku takertuvat viiden vanhaan tyttöön.

Outi Pakkanen on kirjoittanut romaaniinsa Peili lapsen, josta täytyy riittää monelle.

Pienten perheiden väki sitä paitsi vaihtuu aika tiuhaan. Rakastuneet huomaavat jossain vaiheessa kaipaavansa omaa tilaa ja omaan makuun sopivaa arkea.

Anna Laine saa
sivuosan

Sanoin, että Peili on romaani. Perinteinen dekkari se ei ole.

Vakihenkilö Anna Laine ja hänen karkeakarvainen mäyriksensä Justus kuljeksivat pitkin syksyistä Helsinkiä. Illalla Anna laittaa pasta carbonaraa, kun ruoka pitää saada äkkiä pöytään.

Vuodenaika viehättää muitakin:
"Mereltä oli alkanut nousta sumua. Pian se kietoisi vaippaansa Sirpalesaaren ja Uunisaaren ja kaikki muut saaret ja koko eteläisen Helsingin. Jussi oli aina pitänyt syksystä, märästä asfaltista, katuun liiskaantuneista pudonneista lehdistä ja nimenomaan sumusta, mitä juuri kukaan ei oikein ymmärtänyt. Sumuisessa säässä vain oli merkillistä salaperäisen odotuksen tuntua – –"
Lukiessa on hauska törmätä kohtaan, josta löytää itsensä.

Anna Laine ei siis tällä kertaa selvittele rikosta, mutta jännitys tiivistyy marraskuisilla kaduilla. Pian poliisi twiittaa.

Wulffin kulmasta
Kalasatamaan

Nykyelämän yksityiskohtia sataa Peilissä kuin räntää.

Vanhaa Helsinkiä puretaan – Pakkasen kotiseudun Lauttasaaren vesitorni katoaa maisemasta – ja uutta rakennetaan. Kaupat, ostoskeskukset ja ravintolat tulevat ja menevät. Kaupunki pysyy yhtä vähän kuin ihmisten perhesuhteet.

Turha valittaa, ettei kirjallisuus tallenna elämää:
"Maan perinteikkäin tavaratalo oli huokaillut jo vuosikausia jatkuvien muutosten kourissa. – – Violetta ei ehtinyt ottaa montakaan askelta leluosastolla, kun häntä alkoi jo ahdistaa. Kaikki näytti muuttuneen täälläkin edellisestä käyntikerrasta. Oli jotenkin hankala hahmottaa tilaa. Eihän osasto enää edes kuulunut Stockmannille, vaan tilat oli vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle."
Löydän taas itseni tekstistä. Olen miltei lakannut käymästä Stockalla. Jos osaston paikantaminen sattuu onnistumaan, etsimäni tavallinen tuote on poistunut valikoimasta.

Hyvä kirjailija
uudistuu

Tulisiko Pakkasesta tyyppi, joka kirjoittaa älykästä viihdettä? Ehkä hän uskaltaisi luopua tylsistä kaavoista, joiden kehittelyt lukija arvaa siinä kuin murhaajan vanhanaikaisessa jännitysromaanissa.

Virpi Hämeen-Anttila on fiksu, mutten ole lukenut hänen uusimpiaan – pitäisi kyllä. Muistan ajatelleeni entisvuosina, että Hämeen-Anttila oli kirja kirjalta parempi. Se on harvinaista.

Media kertoo, että Pakkanen aikoo pitää välivuoden. Ei kai kustantaja ole työntänyt häntä odotuslistalle? Myynnin luulisi yltävän tavoitteisiin.

No, tuumaustauot antavat oivalluksia duunissa kuin duunissa.

Outi Pakkanen, Peili
Otava 2016
ISBN 978-951-1-30437-1

Varasin Peilin kirjastosta, ja jono eteni yllättävän nopeasti.

21.1.2017

Ihanat puut

Maalla vanha tori lumosi kuin satumetsä.

Keskustaa halkovan kadun lyhtypylväisiin oli hankittu uudet jouluvalot: kirkkaita hopeanvaaleita tähtiä tai lumihiutaleita.

Toria ympäröivien puiden oksat oli koristettu yltä päältä pienin lampuin – hopeankirkkaita nekin. Jos muistan vihreän vuodenajan oikein, puut ovat lehmuksia.

Että oli nähty sellainen vaiva.

Tulin kaupasta sakeassa, tyynessä lumisateessa juuri sinisen hetken aikaan enkä malttanut olla kiertämättä toria useaan kertaan.

Valaistut puut olivat talven kaunein näky.

7.1.2017

You Want It Darker

Leonard Cohenin viimeinen albumi You Want It Darker soi kuulokkeissa.

Puolivälin jälkeen ensivaikutelma tiivistyy mielipiteeksi: Pidän tästä. Myös musiikkina, ei vain runoutena, vaikka kuvia ja tulkintoja riittää. Parempi kuin kaksi edellistä albumia.

Valmistautuminen
kuolemaan

Avauskappaleessa menee viitteitä ohi, vaikka päättelenkin Hineni-sanan heprean kieleksi. Ja tietysti
"Magnified and sanctified
Be Thy Holy Name"
on uskonnollinen teksti – ylistetty olkoon pyhä nimesi.

Verkkoartikkeli selittää, että taustalaulajat ovat Cohenin lapsuudenperheen kotisynagogasta ja säkeet juutalaisesta kaddiš-rukouksesta, joka tuo mieleen kuoleman ja suruajan. Aina viisastuu.

Hineni on Abrahamin vastaus "tässä olen", kun Jumala käskee hänen uhrata poikansa Iisakin polttouhrina.

Cohen sanoo: "Olen valmis, Herra." Hän tarkoittaa, että on valmis lähtöön. Ollaan viimeisellä portilla.

Usko hyvyyteen
katosi

Vanha mies tunnustaa tosiasiat, mutta ei harjoita hartautta. Teksti on rankkaa:
"A million candles burning
For the help that never came"
Jumala ei auttanut, vaikka rukouskynttilät paloivat. Oma tulkintani. Siihen yhdistyy muistikuva Vainojen museosta: ne pienet valot, jotka näyttivät tähdiltä tai sieluilta mustassa avaruudessa.
"Didn't know I had permission
To murder and to maim"
En tiennyt, että olisin saanut tappaa ja tehdä raajarikkoja.
"You want it darker
We kill the flame"
Sinä haluat / te haluatte vähemmän valoa. Me kyllä pimennetään.

Taivaallisen ja maallisen
rakkauden veisut

Kuoleman lisäksi seksi ja uskonto olivat jo nuoren Cohenin tavaramerkit.

Kahdeksankymppinen naistenmies sanoo:
"I don't need a lover
The wretched beast is tame
I don't need a lover
So blow out the flame"
Elukka ... paljon harmin aihe ... on kesy, eikä rakastaja ole tarpeen. Tulkoon pimeys.

Aina pitää muistaa, että Cohenin biisi saattaa olla laulujen laulu. Aistillinen rakkausruno, jossa voi kuulla toisenkin tason.
"Your crazy fragrance all around
Your secrets all in view
My lost, my lost was saying found
My don't was saying do"
Parfyymin tuoksu, kaikki salaisuudet paljaina, kadonnut löytyi, kiellosta tuli yllytys.

Mielessä käy, että kymmenessä uudessa laulussa Jumala lähti Alexandran kanssa, siis naisen. Pari häipyi sylikkäin äänten sorinaan ja viiniin.

Pysytään nyt
rehellisinä

Albumin toinen kappale Treaty kaartuu sen kantavaksi rakenteeksi.
"I seen you change the water into wine
I seen you change it back to water too"
Vedestä tuli viiniä ja sitten taas vettä. Se oli Cohenin kokemus uskonnosta.

Treaty on rauhansopimus.
"I wish there was a treaty we could sign
I do not care who takes this bloody hill
I'm angry and I'm tired all the time
I wish there was a treaty
Between your love and mine"
Äijää kiukuttaa ja väsyttää. Hän on perin juurin kyllästynyt sotaansa: "Vähät siitä kuka tämän perkeleen kukkulan valtaa." Huvittuneena kuulen niin.

Samanaikaisesti kuulen 70-luvun Passing Through -säkeen "I saw Jesus on the cross on a hill called Calvary." Verinen paikka. Golgatan kukkula.

Jeesuksen kanssa Cohen keskustelee siinä kuin Vanhan testamentin Jumalan.

Rakkauden orja väittää
olevansa vapaa

Cohen vakuuttaa ja perustelee:
"They're dancing in the street – it's Jubilee
We sold ourselves for love but now we're free"
Kadulla tanssitaan, juhlitaan riemuvuotta. Me myimme itsemme rakkaudesta, mutta nyt olemme vapaat.

Iisakin varmaan kaikki tietävät, mutta tätä pitää avata niille, jotka ovat lukeneet vähemmän raamatunhistoriaa kuin meikäläisen ikäluokka.

Joka viideskymmenes vuosi on juutalaisessa perinteessä riemuvuosi. "Silloin jokainen maansa menettänyt saa sen jälleen haltuunsa ja jokainen orjaksi myyty saa palata sukunsa luo." (3. Mooseksen kirja, luku 25)

Erilaisia asemia
ja asentoja

You Want It Darker sisältää eri kausien ideoita. Niin kuin Cohenin albumeilla yleensä, kappaleissa tulee esille various positions.

Jotain hengellisyydestä on vakuutteluista huolimatta jäljellä:
"I better take my place
Lift this glass of blood
Try to say the grace"
Paras sulkea suunsa ja istua pöytään. Kohottaa lasi. Yrittää siunata punainen viini. Juoda ehtoollismaljat – vai onko myös tässä muu(kin?) viittaus, jota olen liian perehtymätön ymmärtämään?

Albumi päättyy Treaty-kappaleen jousiversioon, jonka lopussa Cohen laulaa:
"It's over now, the water and the wine
– – I wish there was a treaty"
Toisto on epäilemättä tarkkaan harkittu. Kuolema tulee kohta ja tilit uskonnon kanssa on tehty. Sopimukseen ei pitkistä neuvotteluista huolimatta päästy. Vaan olisipa...

Kauppaan täytyy
lähteä

Kun odottelin Cohenin edellistä albumia, kirjoitin hänen biiseistään: Muistot, viitteet ja sivumerkitykset kasaantuvat, ja lopulta kuuntelen jotain, minkä olen itse kyhännyt kokoon.

Näin käy myös tämän kanssa.

Ensin se täytyy kuitenkin hankkia. Missähän nykyään myydään levyjä? Inhoan turhaa ravaamista kaupungilla, joten marssin kai suoraan Digeliukselle Viiskulmaan.

Laaja sivusto The Leonard Cohen Files sisältää ja linkittää
paljon
You Want It Darker -albumia koskevaa aineistoa.

4.1.2017

Hyvin sanottu

"Talvi kattaa maan
kuin kuolinsanoma iloisen illan – –"
Muistan Hannu Niklanderin runon, kun Siperian hyytävä ilma lähtee säätieteilijöiden kartoilla Suomeen päin.

Runoilijalla on sana hallussa. Juuri tuolta minusta tuntuu.

Ennätyspakkaset
Helsingissä


Alin lukema, jonka olen nähnyt mittarissa omin silmin, on –38°.

Elettiin tammikuuta 1987. Asuin puutalossa Oulunkylän ja Käpylän välillä. Jonain yönä heräsin viluun ja tallustin uteliaisuuttani keittiön puolelle katsomaan mittaria.

Lisäsin paksun villapaidan yöpuvun päälle ja menin äkkiä takaisin sänkyyn.

Apua, täällä jäätyy
kuin kärppä


Seuraavalla viikolla havahduin keskellä yötä siihen, että palelin todella.

Olin hirmupakkasten innoittamana ostanut sisälämpömittarin ja kiinnittänyt sen nuppineulalla seinäpahviin. Kun ojensin käteni peiton alta ja valaisin taskulampulla mittaria, se näytti +10°.

– Ulkona on –50°, ajattelin. Muu selitys ei tullut mieleenkään.

Vasta kun putkia myöten alkoi kantautua kolistelua, tajusin että keskuslämmityspannu oli lauennut (tätä sanaa käytettiin, mutta älkää vain kysykö teknisiä yksityiskohtia!). Kellarissa järjestettiin lämpöä takaisin.

Kevättä kohti
sisulla


Toivottavasti ei tule yhtä kylmä kuin 30 vuotta sitten.

Nyt on kuitenkin pakko asettua kestämään. Kun jaksan 10 viikkoa, ollaan kevätpäiväntasauksessa ja lumet alkavat pian sulaa.

Lainaan Niklanderia:
"– – talvi hyytää aikansa
niin kuin fasismi."
Kurjuus ja kärsimys menee lopulta ohi.

Hannu Niklander, Kotiinpäin
Gummerus 1974
ISBN 951-20-0961-7
Runo löytyy kokoelman sivulta 32.

Lisäys: Ennätyspakkasen päivä oli 10.1.1987. Ilmatieteen laitos mittasi Helsingissä –34,3°.

1.1.2017

Uutena jouluna

Joulujen välissä tarkoittaa välipäiviä ja uusi joulu on uusivuosi.

Isänäiti totesi: "Piteä leipuu uuveks jouluks." Minun puheessani uusi joulu on tuohikulttuurin tietoista harrastusta, mutta joulujen välissä pääsee suusta ihan luonnostaan.

Välipäivissä leijuu henkilökohtaisen jakoajan lumo, ja tunnelma jatkuu vuoden alussa. En tee tiliä menneistä enkä povaa tulevia, mutta siirtymään liittyy vahvoja merkityksiä. Mistähän olen ne omaksunut?

Jakoaika oli syksyllä, tavallisesti kekristä Marttiin. Se kesti 11 tai 12 päivää, ja ajateltiin, että se on vuodenkierron ulkopuolella.

Samaa irrallisuutta koen suunnilleen tapaninpäivästä loppiaiseen.

Joulun jälkeen on usein ollut poikkeusaika, koska opiskelusta tai työstä on ollut vapaata. Loma ei kuitenkaan täysin selitä tunnetta, ei myöskään juuri ostettu kalenteri.

Ylipäätään kalenterivuosi on vain jotain, mitä yhteiskunta vaatii. Elämä kulkee vuodenaikojen rytmiin, eikä tapahtuminen ole ikinä lukenut allakkaa.

Mielikuvieni joulu on suomalainen, mutta siihen sekoittuu vanhaa iloista Englantia: the twelve days of Christmas eli joulun 12 päivää. Kausi alkaa joulupäivänä ja päättyy loppiaisaattoon.

Kirkossa veisataan hartaasti ja juhlissa on naurun ja romantiikan vuoro. Metsästysratsastus kuuluu sesonkiin.

Punarinnat ovat minulle brittien lintuja, vaikka Suomen metsät ovat kesäisin täynnä niitä. Jouluna ne hyppivät ajatuksissani punatulkkujen kanssa orjanlaakerin ja pihlajan marjaoksilla.

Lounaissuomalainen tuttu piti adventista kynttilänpäivään sekä kuusen että muut koristeet.

Niin pitkälle en sentään mene. Juon kahvit tonttumukista marraskuun puolivälin tienoilta jonnekin tammikuun lopulle.

Hyvää uutta vuotta!