30.3.2017

Leijona ja leopardi

Maistiaiset kevättalven luku-urakastani:
"Leijonakattikin, sanovat, kun sillä on maha ravittu ja vatsa tyytyväinen, on kylläisen aikansa melko laadullinen elukka vastaan sattuessakin, lönkäseepä äijä pakojuoksuakin loikassa nisupellon halki olkien välitse metsän puskien piiloon, kun kellä vain on sisu kotona sydämessä ja karakka käden kourissa hätistämään petoa korjaamaan niskanahkansa ja häntäpakaransa ajoissa turviin."
Volter Kilpi vertaa yhtä Alastalon salissa -romaaninsa henkilöä leijonaan.

Lukiessa tuli heti mieleen petokeskustelu työpaikan kahvipöydässä. Itse kukin tuuletti mielipiteitään susista ja karhuista ja niiden vaarallisuudesta.

Somalityötoveri lisäsi oman näkökulmansa:
– Leijona voi kävellä ohi, mutta leopardi hyökkää aina.

26.3.2017

Sattuman varassa

En voi tappaa blogia.

Seisoin eilen pysäkillä pää tyhjänä sillä lailla kuin ihminen tönöttää, kun liikennevälinettä ei kuulu.

Tylsyyteen jysähti oivallus, että Helmet-lukuhaasteen raportointi tyssää, jos lopetan blogin.

Aion kokeilla, miten monta haasteen ehtoa onnistun täyttämään kirjaston kierrätyspisteestä löytyneillä teoksilla.

Sattuma tekee jutusta niin hauskan, etten malta hylätä sitä.

Kontrollifriikki
saisi sydärin

Olen siis luovuttanut aikamoisen osan määräysvallasta sellaisille kirjaston asiakkaille, jotka haluavat raivata tilaa kotikirjastoonsa tai päästä siitä kokonaan eroon. Saa nähdä, miten käy.

Ilman blogia en kai tekisi muistiinpanoja luetuista teoksista.

Blogista on hyötyä myös arkistoinnissa. Löydän fundeeraukset helposti: napsuttelen vain hiirellä aiheita ja kirjailijoiden nimiä. Olen ihastunut tähän mahdollisuuteen. Ellei blogia olisi, tarvitsisin tietokantaohjelman.

Poikkean kirjastossa noin joka toinen viikko.

Luen ulkomaisia aikakauslehtiä – niiden irtonumerot maksavat kultaa ja kiiltäviä kiviä – sekä tulostelen näitä blogimerkintöjä ja joskus sähköpostin liitteitä.

Silmäilen kierrätyshyllyä jokaisella kirjastoreissulla.

Muutama viikko sitten raahasin kotiin lastin, josta olen lukenut yhden tiiliskiviromaanin loppuun. Siitä irtoaa varmasti useampi postaus, kunhan ehdin värkätä tekstiä. Kaamoskirjasta bloggasin jo.

Liian hohdoton
bloggariksi?

Vähän arveluttaa kyllä tyyrätä Aamulyhyitä kirjablogin suuntaan.

Niitä on jo.

Pelkään sitä paitsi, että bloggarilta ruvetaan pian vaatimaan samaa kuin kirjailijalta: filmaattinen mediababy avautuu.

Ha ha. Täällä vanha akka lukee ihmisten pois heittämiä kirjoja.

Muuten olen sitä mieltä, että kesäajasta on luovuttava.

22.3.2017

Kaupallinen yhteistyö

Olen kirjoittanut liikaa tavaroista.

Muuta selitystä en keksi sille, että sain joulun alla yllättäen tarjouksen blogiyhteistyöstä.

Uudenlaista sisältöä
tarjolla

Ensin hämmennyin – eivät kauppiaat yleensä kosiskele tätiblogeja. Sitten pyysin lisäinfoa. Ynnä vatvoin ja vetkutin.

Kummastelin omaa nihkeyttäni. Olenhan kirjoittanut tilaustöitä ja vitsaillut, että jos asiaa siltä kantilta ajattelee, kaikki työ on huoraamista.

Lisäksi olin pohtinut, mihin suuntaan kehittäisin blogia. Olin jotenkin umpikujassa sen kanssa. Jos tarttuisin nyt tilaisuuteen, voisin kirjoittaa erilaisia juttuja.

Värkkäisinkö kokeeksi yhden kaupallisen tekstin?

Blogi oli jo menossa
teuraaksi

Otin kalenterin esiin ja fundeerasin vuotta 2017.

Maaliskuun lopulle jysähti yhden päivän kohdalle idea: tähän sopisi lopettaa blogi ja viimeisen merkinnän viimeinen lause olisi tämä.

Muistin kyllä, että olin syyskuun alkupäivinä kirjoittanut halustani tahkota kirves teräväksi ja panna blogi lahtipenkkiin.

Se, mistä en silloin kirjoittanut, oli ilon ja vapauden tunne, joka ajatukseen liittyi.

Sama tunne pulppusi taas.

Joulun tienoilla olin vakaasti sitä mieltä, että kirvestä koko blogille.

En rakasta tavaraa
niin paljon

Luonnollisesti kieltäydyin yhteistyötarjouksesta, koska lopettaisin blogin. Saattaisin perustaa jossain vaiheessa uuden, mutta se olisi toisentyyppinen.

En ole katunut kieltäytymistä yhtään.

Vapaus on eläkeläisen kallein asia. Sitä ei halvalla myydä, kun ei ole ihan pakko.

Kokemus olisi tietysti ollut mielenkiintoinen. Kuinkahan moni saa vastaavan mahdollisuuden? (Tapaukseni rohkaiskoon halukkaita: kauppa näköjään seuraa bloggaajia.)

Totuus on, etteivät tavarat oikeasti innosta minua.

Olen mäkättänyt ostoksista siinä toivossa, että kauppiaat älyäisivät hoitaa hommansa kunnolla ja saisin laadukkaita tuotteita vaivattomasti.

Tarvitsenko tahkon
pyörittäjää?

Maaliskuun loppu lähestyy.

Olisi korkea aika päättää, teroitanko kirveen ja lahtaanko blogin vai en.

Vaan en päätä ihan vielä. Sitäkään ei ole pakko tehdä.

16.3.2017

Citylinnut karjuvat puissa

Mustarastaan aamukonsertti käynnistyy pimeässä neljän tienoilla.

Pari jäi syksyllä hyppimään pensaiden alle. Nyt uros kuuluttaa reviirin rajoja. Se on valmis kilpailijoiden paluuseen ulkomailta.

Huilutelkoon. Käännän kylkeä ja nousen väliajan jälkeen, kun taas soi.

Talvi autio,
lauluton

Oravat siirtyivät muualle heti lokakuussa, kun olivat ahmineet tammenterhot loppuun.

Myös varisparvet katosivat. Pyörällä kulkeva pullamummo on kai arastellut peilijäisiä kelejä, ja vaakut ovat liian fiksuja päivystämään koivujen latvoissa, jos känttyä ei toimiteta.

Viime yönä kolmen rusakon kopla askaroi puskanjuurissa ensimmäisen kerran moneen kuukauteen. Hengissä siis ovat ja pitävät edelleen yhtä.

Kevätheviä
oksalla

Maaliskuun perinnelintu talitiainen karjui eilen pihassa. Voimallinen äs-TII-TII-TII-TII-TII kilpaili autojen hurinan kanssa. Enpä ole ikinä kuullut mokomaa huutoa.

Myös harakat ovat lieheillään. Tammessa keikkui äsken kaksi ja kolmas ropisteli kynsineen peltisellä ikkunalaudalla.

Se tiainen huolettaa. Mitä kaupunki tekee ihmisille, kun linnuillekin käy noin?

9.3.2017

Maksassasi on kello


Valo, aika, terveys...

Sydän sykähti, kun tutkailin kirjan takakannen tekstiä.

Lakkasin ajat sitten uskomasta kustantajien väsäämiä syöttejä. Nyt kuitenkin seisoin kirjaston kierrätyshyllyn ääressä ja luin:
"Miksi mieli on syksyisin maassa?" (Höpsistä, tuumin. Ei ole. Syksy on hurmaava juhla.)
"Onko auringon mielialaa kohottavalla vaikutuksella biologinen perusta?" (Hm.)
"Mitä kehon sisäinen aika ja sitä mittaavat kellot ovat? Kuinka valo säätelee vuorokausirytmiämme..." (Hei, tämähän onkin mielenkiintoista.)
Toisessa kappaleessa tuli se sykähdys:
"Dosentti Timo Partonen kertoo kirjassaan elävästi valoisan ja pimeän vaihteluun liittyvän jaksollisuuden vaikutuksista ihmisen terveyteen. Valo on ... kehon sisäisille kelloille myös aikamerkki..."
Tämä on sitä, ilahduin. Kaamosunettomuusjuttua.

Kansi viekoitteli heti: keltaiset krookukset ja nimi Kaamoksesta kesään lupasivat keväistä luontokirjaa, ehkä valokuvia. Sitten kävi ilmi, että Partonen on juuri se tutkija, jonka tuloksista olen kaivannut lisää tietoa.

Kirja on 15 vuotta vanha, joten tutkimus on varmaan edistynyt. Minulle teos on löytö jo siksi, että vuodenaikojen ja sään vaikutukset otetaan vakavasti. Aihetta täytyy pitää edelleen silmällä.

Jouduin pian korjaamaan ajatteluani: harmaa päivä voi masentaa oikeasti. Näihin asti olen luullut, että harmaudesta valittaminen on turhaa kitinää.

Kaamosmasennuksen olen sentään ymmärtänyt sairaudeksi, johon potilas tarvitsee apua. Partonen käsittelee sitä perusteellisesti ja antaa neuvoja itsehoitoon. Kaamosrasitus on masennusta lievempi tila.

Partonen kirjoittaa unettomuudesta ja melatoniinista – miesten ja naisten ja nuorten ja vanhojen melatoniinin erityksessä on omat piirteensä.

En ollut aikaisemmin kuullutkaan aivojen keskuskellosta ja laitakelloista aivoissa, suolessa, haimassa ja maksassa. Sisäisiä kelloja toimii myös sydämessä ja verisuonien seinämissä, samoin keuhkoissa, joissakin lihaksissa ja ihossa.

Niin ja mitä jos ihminenkin aistii Maan magneettikentän jollain elimellä? Revontulet valvottaisivat?

Timo Partonen,
Kaamoksesta kesään : valon ja ajan merkitys terveydelle
Kansi ja taitto Jari Koski
Kannen kuva Lea Heikkinen
Duodecim 2002
ISBN 951-656-118-7

Lisäys 10.8.2017
Lukija kertoi kirjeessä, että Partosen teoksesta on ilmestynyt uusi,
täydennetty laitos jo vuonna 2012:
Timo Partonen,
Valosta aikaa : sisäinen aika ja terveys
Duodecim 2012
ISBN 978-951-656-433-6
Tätä ulkoasultaankin uudistettua laitosta saa edelleen kirjastoista.

Helmet-lukuhaaste 2017:
  • Kirja lisää hyvinvointiasi
  • Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (kuva hoitaa lupaamisen ja rimmaa kivasti nimen kanssa)
  • Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (teinkö tosiaan niin ... mutta vain yksi kosiskeleva adjektiivi eikä sekään paha ... sitä paitsi teksti ei huijannut)
  • Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (kommentoija oli oikeassa!)

4.3.2017

Blogipäivä

Sain palautetta myös postausten aikataulusta, kun osuin taannoin lukijan kanssa nokakkain aseman edessä.

– Voisitko julkaista blogijutut jonain tiettynä päivänä viikossa? hän ehdotti. – Kävisin aina silloin lukemassa. On turhauttavaa yrittää arvailla, milloin uusi juttu ilmestyy.

– Eipä ole tullut mieleen, sanoin. – Vaan kokeillaan.

Fundeerauksen jälkeen olen päätynyt siihen, että torstai olisi sopiva julkaisupäivä. Mikäli lukijat eivät arkena ehdi käydä blogissa, viikonloppuna saattaa olla joutilasta aikaa.

– Ei ole pakko, lukija rauhoitteli. – Omassa blogissaan kukin tekee juuri niin kuin tahtoo.

– Lain ja hyvien tapojen rajoissa, naureskelin. – Älä turhaan huolestu. Kehittelen päivän ja katsotaan, miltä alkaa tuntua. Jos menee väkinäiseksi, palaan entiseen systeemiin.

Toisin sanoen aikataulu on se, että bloggaan kun tekee mieli, mutta viimeistään torstai-iltana on jotain uutta.

Hm. Sikäli kuin ihminen voi mennä mistään takuuseen.

P.S. Nuori mies purki kassillisen tavaraa kirjaston kierrätyshyllyyn. Poimin reppuuni heti useita kirjoja. Lastissa oli tietoa plus Alastalon salissa ja pari muuta romaania. Lukuhaastetta riittää.