27.4.2017

Isännät ja kapteenit

Volter Kilven romaani Alastalon salissa kertoo sekä luvallisen että luvattoman rahdin kuljettamisella rikastuneista purjehtijoista. Monella on lisäksi talo viljelyksineen.

Pelkästään maapakalla ahertavat tilalliset puolestaan sijoittavat laivaosuuksiin, kuten Alastalon parkkiin, seteliniput joita on karttunut klahvin loodaan.

Alastalon salissa istuu väkeä kaikilla seinustoilla, mutta blogimerkintään mahtuu vain kolme kapteenia.

Herman Mattsson
eli Alastalo

Eteenpäin pyrkivä, uusia tuulia haisteleva mies rahtasi nuorena silakkaa Tukholmaan. Rikastuneena ja lihoneena hän suunnittelee uransa huipentuvan parkin komentosillalla Biskajanlahden aallokoissa.

Liikekumppani ja riskien jakaja oli tarpeen alusta lähtien, joten Hermanin täytyi patistella myös naapurin Malakias tarttumaan toimeen.

Alastalo toteaa:
"– – minä olen paljon rupeavampi mies kuin sinä, mutta – – kun minä meklarin pöydän edessä viljelen suuta ja riitelen, niin minä olen puolimiestä, jollet sinä istu tuolilla vieressä ja minä sinun silmiesi vilauksesta lue, onko minun riideltävä pahemmin vielä, vai joko on lyötävä asia aaholttiin ja kauppa kiinni."
On mukavaa, kun on toinenkin rahanmarjan nyppijä seurana mättäillä.

Sopuisa Alastalo pitää tavallisesti mielensä kuohahdukset omana tietonaan. Vastapuoli arvioi:
"Leikinhyryä sinulla on silmänurkkien vilkkeessä ja hyvän tuulen hytkyä kasvojen hyllyvissä palvoissa, mutta silmien tutkaimissa hijoo valpas haukka kynsiänsä ja poskien muhon alla on neljännestuumaa syvemmällä kovaa luuta!"
Bisneshaukka kokoaa rahan lisäksi esineitä. Hän tuo matkoilta koristuksia piirongin päälle ja seinälle kultakehyksisen taulun, joka tulvii värin hekumaa.

Alastalo hyväksyy kapteeni- ja vävykokelaaksi entisen renkinsä. Mikä ettei, kun piian mukulasta on sukeutunut kelpo merimies. Olihan pojalla hoksottimet paikallaan jo pikkunaskalina engelskan sodan aikoihin.

Härkäniemen
Malakias

Verkkainen Härkäniemi viihtyy kakkosmiehenä. Ainoa harmi on Hullin piippu, jonka löysi Alastalo eikä Härkäniemi itse. Sitä – tai mitä lie – tulee niin ikävä, että on soudettava lahden yli polttelemaan.

Härkäniemi tietää arvonsa, mutta ei välitä komeilusta. Asiallisissa asioissa hän on tiukka:
"– – minulla taitaa kajuutta olla semmoinen ja tämmöinen, mutta jumaliste, jos minun laivassani on ainoakaan nuora väärässä naakelissa, itse minä prikaan ruuhella maihin, kun minulla on maihin asiaa, mutta sen minä takaan, että miehet tietävät minulla mastoissa muutakin tekemistä kuin kullien killuttamisen raakapuitten ylitse, kun pultaani ylhäällä repii kynsissä kuin huiskiva partainen piru ja minä alhaalla kiroan kannella kuin kiljuva saatana – –"
Aistinautintoihin taipuvaisen poikamiehen sisäinen elämä paljastuu vaikkapa salin taulua katsellessa.
"– – palaseksi aikaa saa silmänakkunoihinsa saman maun kuin kielenpäähän silloin, kun on pistänyt suuhunsa lusikan täyden vattumarjaa sokerissa ja maidon kermassa – – mielen voidetta ja sydämen salvaa niin läämälti, että silmän sopii mässätä – –"
Näin herkällä mielellä hän on muuten vain naisen edessä.

Härkäniemi tulee toimeen ihmisten kanssa ja pitää seurasta, mutta hän ei ymmärrä kaikkien ajatuksenjuoksua:
"– – ihmiset, ne eivät ole tyytyväisesti sitä, mitä ovat, vaan luuraavat kahdesta silmästä, minkä silmien repeämättä kerkiävät, ja janoovat nälkäiseen ihmisnahkaan maailmaa mahtuvamminkin kuin mitä jaksaa ahmia ahne silmän rako – – Minä en pidä ihmisistä, ne raatelevat toisiansa ja surevat itsiänsä – –"
Mies istuskelee piippuineen ja varjelee omaa rauhaansa.

Petter Pihlman
eli Pukkila


Pukkila on fiksu, asiansa taitava ja esiintymiskykyinen:
"– – ymmärrys miehellä juokseva kuin liukas vesi, ja järki kääntyvä päässä kuin kieli käärmeen suussa – –"
"– – niitä venyviä miehiä, jotka kasvavat tilapään vaatiessa ja tärkeässä paikassa ohi oman mittansa – –"
Näin olisi taitomiehellä kaikki edellytykset menestyä sekä maalla että merellä ja iloita elämästä.

Kompastuskiveksi nousee kilpailuhenkinen, kateellinen luonteenlaatu. Pukkilan sielu ei siedä, että toinen tai toisella on enemmän. Parempia osia kahmiessa mieli lyö laukalle.
"Ajatukset jauhasivat vimmatusti kehillänsä Pukkilan päässä, niin kuin orava neljällä käpälällään kierinhäkkinsä kehrässä, jonka puolat pakenevat sitä kiiruummin takapussikkain taakse, mitä vinhempään etupussikkapari niitä sieppaa edestä kynsiinsä!"
Vauhdissa arviointikyky pettää välillä pahasti ja suukin päästelee mitä sattuu. Myös velkaa on tullut tehtyä.

Härkäniemi fundeeraa:
"[Pukkilalla] on semmoinen luonto, ettei hän ajattele itseänsä ensiksi, omia sormiansa, sopivatko ne, ja mikä sopii omiin sormiin, vaan hän ajattelee ensimmäiseksi ottamista, kun on otettava näkyvissä – –"
Hänellä on tapana kuunnella Pukkilan turhanpäiväisiä sätinöitä vain puolella korvalla.

Parkkiyhtiön perustamiskokoukseen Pukkila saapuu valmiina jos ei voittamaan, niin ainakin panemaan äkäisesti hanttiin:
"En, jumaliste, minä soisi parkkia Alastalolle, en, vaikka minun olisi itse nieltävä koko kolmas masto raakoineen!"
Kun sisikuntaa korpeaa noin, miehellä on itsessään pitelemistä.

Elävän mallin
mukaan

Kilvellä oli kustavilaisia esikuvia – apua, Pukkila livenä hyppimässä nenille... tai muuten sympaattinen Härkäniemi, kun on kiire paikka... Laivan mallina oli parkki Kaitainen, joka rakennettiin 1865-66.

Kirjailija on toisaalta enemmän kuin yksioikoinen tallentaja: nämä kotiseudun isännät ja kapteenit ovat teksteihin perehtyneen kirjastomiehen luomia romaanihenkilöitä.

Saaristolaisista, joiden tajunnanvirtaa ja myös julkisia kihauksia ja kahauksia saamme kuunnella, löytyy monenlaisia pyrkimyksiä, tunteita ja vivahteita.

Jatkuu

Muut Alastalon salissa -juttuni: napsauta kirjailijaluettelosta volter kilpi.

20.4.2017

Romaani rahasta

Maailmaa nähneitä bisnesmiehiä nämä kustavilaiset kapteenit, joita Volter Kilpi kuvaa 1860-luvulle sijoittuvassa Alastalon salissa -romaanissaan.

Kolmimastolla
Atlantille

Oolannin sotana tunnetut Krimin sodan kahakat ovat hyvässä muistissa. Sodan aikana salakuljetettiin kahvia ja sokeria, ja kun engelsmannit olivat vihdoin häipyneet,
"keväästi meillä oli jokaisella kuunari – – ja kyllä suvi kulattiin ahkerasti ja seuraava myös, korjasimme jokainen kuutollamme, minkä kerkesimme rahaa niinkauan kuin sitä oli vaahtona vesillä Lübeckin ja Kronstadtin välillä – – rahteja sai, minkä kerkesi, ja likviidi syksyllä oli lihava – –"
Vuosien mittaan rakennettiin aina vain isompia paatteja. Kokemusta karttui ja silmä alkoi sanoa, miten kyljen piti kaartua.

Nyt on Itämeri ja Pohjanmeri seilattu. Pikkuyrittäjät porvaavat Tukholmaan kalaa, halkoja tai teurasmullikoita. Irtorahaa löytyy, kun ei kysellä viinamäen miehiltä, joiden talot ovat räystäitä myöten velkana.

Alastalo ryhtyy toteuttamaan nuoruutensa unelmaa:
"Minä olen ajatellut, että pitäjään olisi rakennettava parkkilaiva, siitä on ollut puhetta Langholmankin kanssa ja sitävarten minä olen pyytänyt tänne tänäpänä muitakin koolle!"
Suunnitteilla on kolmimastoinen parkki, sellainen kuin museolaiva Sigyn Turussa. Sillä mennään haistelemaan Atlantin tuulia.

Jumala ei lapioi
rahaa laiskoille

Merenkulkijalle suo riksit, ruplat ja punnat massiin, hyllyille kultareunaista posliinia ja emännän piironginlaatikkoon Ostindian silkkiä. Arvot, jotka romaani näyttää, kylmäävät kuitenkin lukijan sydänalaa.

Leikataan pätkä Volter Kilven 1860-lukua nykyajan talouskeskusteluun:
"Kun Herra lahjoitti meille engelskan sodan – – hän ajatteli, että annetaanpas pojille, jotka osaavat pyörittää pyöreätä, enemmän pyörivää käsiin, niin nähdään, onkos pojissa tosi itu ja pyöriikös pyörivä pitemmälle heidän kynsissään. – – hän on tehnyt tehtävänsä, kun hän on antanut ihmiselle nenän, joka haistaa, missä raha juoksee, ja meidän on viljeltävä tätä nenäämme – –"
Ei mitään uutta auringon alla. Kilpi värkkäsi romaaniaan 1920- ja 1930-luvulla. Itse muistan tämän lajin puheet 1980-luvulta asti. Silloinhan päätettiin, että pyöreä pyörii ja meistä tulee rikkaita.

Vähäväkisten auttamista ei mainita, vaikka työolot ja köyhyyden poistaminen olivat 1800-luvulla merkittäviä keskustelunaiheita.

Viktorian ajan
kapteeneja

Tosiaan, vasta nyt kirjoittaessani äkkäsin taustan. Kustavin miehet purjehtivat kuningatar Viktorian Englantiin. Sen hyvinvoinnin kääntöpuoli näkyi muun muassa Lontoon East Endissä. Ja Aurora Karamzin avusti venäläisin varoin suomalaisia kurjia.

Rahakkaiden maailmassa köyhän ja kipeän osa on raskas. Niukan leivän eteen saa ponnistella yli voimiensa:
"– – jokaisessa tupasessa, niin monta kuin on mökkiä pitäjässä ja merimiehen leskeä nurkissa muoreina kyykkimässä – – kiskovat hamppua maanantain hartaista tiistain kiiruitse lauantain väsymiin asti, minkä kihti sallii sormenpäissä, köyhyys käskee sydänalassa ja me tarvitsemme tervatriivin haisevaa leiviskää parkkimme satajalkaisiin saumarakoihin – –"
Kirjan ääressä alkaa miettiä, keistä nykyään mahdetaan puhua takatorppien lammasvarkaina.

Romaani on kiinnostava ja hauska, mutta yllätyin tavasta, jolla se keskittyy rahaan. Nuorempana en tainnut nähdä kielen kiemuroilta, mitä kaikkea teksti sanoi.

Jatkuu

Muut Alastalon salissa -juttuni: napsauta kirjailijaluettelosta volter kilpi.

11.4.2017

Kuitenkin valo



Paha maailma hivuttautuu jokapäiväiseen, näihin asti suojattuun elämääni. Heippa vaan, urbaani lintukoto. Joku voi ajaa kuorma-autoa.

Tuttu sanoi, ettei pian uskalla astua ovesta ulos, kun hengenlähtö on lähellä missä tahansa.

Aion edelleen kieltäytyä pelkäämästä ja käpertymästä. Totta kai järkevä ihminen varoo, mutta kun ostoskadulla tapahtuu, ajatus ei välttämättä ehdi hälyttää. Kaikki on riskipeliä.

Kriisikoulutuksessa fundeerasin, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miten reagoisin äkkikauhuun. Toivottavasti en saa ikinä tietää.

Arvelin, että kestäisin kyllä tylsiä päiviä ja öitä läppärin ääressä. Sydänalaa nakertavaa huolta. Kurjaa sapuskaa. Niitä idiootteja, joiden kanssa olen melkein eristyksissä viikosta toiseen.

Hitaansitkeä tätiurheus ei auta yllättävien iskujen maailmassa. Kokemukset eivät ole valmistaneet mihinkään tällaiseen.

Kuitenkin, jotenkin, haluan pysyä valon puolella, vaikka ympärillä synkkenee.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

6.4.2017

Alastalon sanakirja

Volter Kilven romaani Alastalon salissa on oikeasti hauska. Ja huvia riittää, koska sivuja on yli 800. Määrä riippuu painoksesta.

Paras lukutapa on varmaan iltasatutyyppinen: sopivan mittaisia kappaleita ilman pitkiä taukoja, etteivät henkilöiden toilaukset unohdu.

Tarina sijoittuu 1860-luvun Kustaviin. Sikäläiset isännät ja kapteenit aikovat rakentaa kunnon laivan, kolmimastoisen parkin, joka seilaisi lisää rahaa pitäjään.

Romaani ei ole varsinainen merikirja. Koko saaristo elää siinä lammaskatraita myöten, puhumattakaan ihmisistä, niin miehistä kuin naisista, joita tulee sivuilla vastaan kaikensorttisia.

Ensimmäinen Alastalon salissa -postaukseni valmistuu pääsiäisen jälkeen.

Yllytän jo nyt lukemaan. Kirja on ihan muuta kuin tavallinen 30-luvun romsku, ja tekstin läpi voi hyvin tarkastella nykyistäkin maailmaa.

Kun pukspröötti ja muut meritermit hämmentävät:
  • Merislangia löytyy Espoon Kipparien sivuilta. Helppokäyttöinen sanasto, linkitys kuhunkin aakkosten kirjaimeen.
  • Pieni purjehdussanasto tuntuu sekavalta, mutta pidän siitä.
Verkkohaun tuloksia oli pitkä lista. En tiedä, miksi päädyin näihin.