Romaani rahasta

Maailmaa nähneitä bisnesmiehiä nämä kustavilaiset kapteenit, joita Volter Kilpi kuvaa romaanissaan Alastalon salissa.

Oolannin sotana tunnetut Krimin sodan kahakat ovat hyvässä muistissa. Sodan aikana salakuljetettiin kahvia ja sokeria, ja kun engelsmannit olivat vihdoin häipyneet,

keväästi meillä oli jokaisella kuunari – – ja kyllä suvi kulattiin ahkerasti ja seuraava myös, korjasimme jokainen kuutollamme, minkä kerkesimme rahaa niinkauan kuin sitä oli vaahtona vesillä Lübeckin ja Kronstadtin välillä – – rahteja sai, minkä kerkesi, ja likviidi syksyllä oli lihava – –

Vuosien mittaan rakennettiin aina vain isompia paatteja. Kokemusta karttui ja silmä alkoi sanoa, miten kyljen piti kaartua.

Alastalo ryhtyy toteuttamaan nuoruutensa unelmaa:

Minä olen ajatellut, että pitäjään olisi rakennettava parkkilaiva, siitä on ollut puhetta Langholmankin kanssa ja sitävarten minä olen pyytänyt tänne tänäpänä muitakin koolle!

Suunnitteilla on kolmimastoinen parkki, sellainen kuin museolaiva Sigyn Turussa. Sillä mennään haistelemaan Atlantin tuulia.

Jumala ei lapioi
rahaa laiskoille

Merenkulkijalle suo riksit, ruplat ja punnat massiin, hyllyille kultareunaista posliinia ja emännän piironginlaatikkoon Ostindian silkkiä. Arvot, jotka romaani näyttää, kylmäävät kuitenkin lukijan sydänalaa.

Leikataan pätkä Volter Kilven 1860-lukua nykyajan talouskeskusteluun:

Kun Herra lahjoitti meille engelskan sodan – – hän ajatteli, että annetaanpas pojille, jotka osaavat pyörittää pyöreätä, enemmän pyörivää käsiin, niin nähdään, onkos pojissa tosi itu ja pyöriikös pyörivä pitemmälle heidän kynsissään. – – hän on tehnyt tehtävänsä, kun hän on antanut ihmiselle nenän, joka haistaa, missä raha juoksee, ja meidän on viljeltävä tätä nenäämme – –

Ei mitään uutta auringon alla. Kilpi värkkäsi romaaniaan 1920- ja 1930-luvulla. Itse muistan tämän lajin puheet 1980-luvulta asti. Silloinhan päätettiin, että pyöreä pyörii ja meistä tulee rikkaita.

Vähäväkisten auttamista ei mainita, vaikka työolot ja köyhyyden poistaminen olivat 1800-luvulla merkittäviä keskustelunaiheita.

Viktorian ajan
kapteeneja

Tosiaan, vasta nyt kirjoittaessani äkkäsin taustan. Kustavin miehet purjehtivat kuningatar Viktorian Englantiin. Sen hyvinvoinnin kääntöpuoli näkyi muun muassa Lontoon East Endissä. Ja Aurora Karamzin avusti venäläisin varoin suomalaisia kurjia.

Rahakkaiden maailmassa köyhän ja kipeän osa on raskas. Niukan leivän eteen saa ponnistella yli voimiensa:

– – jokaisessa tupasessa, niin monta kuin on mökkiä pitäjässä ja merimiehen leskeä nurkissa muoreina kyykkimässä – – kiskovat hamppua maanantain hartaista tiistain kiiruitse lauantain väsymiin asti, minkä kihti sallii sormenpäissä, köyhyys käskee sydänalassa ja me tarvitsemme tervatriivin haisevaa leiviskää parkkimme satajalkaisiin saumarakoihin – –

Kirjan ääressä alkaa miettiä, keistä nykyään mahdetaan puhua takatorppien lammasvarkaina.

Romaani on kiinnostava ja hauska, mutta yllätyin tavasta, jolla se keskittyy rahaan. Nuorempana en tainnut nähdä kielen kiemuroilta, mitä kaikkea teksti sanoi.

Jatkuu