20.8.2017

Helmet 2017: 7 kk

Mitenkäs sitä on edistytty?

Annos näkyy olevan kirja kuukaudessa. Tahti pysyy samana riippumatta siitä, mitä luen.

Rajasin tänä vuonna Helmet-lukuhaasteen niin, että valitsen ihmisten pois heittämiä kirjoja, joita poimin lähikirjaston kierrätyshyllystä.

Keväällä viivyin Volter Kilven Alastalon salissa pitkään. Useimmat löytöni olen roudannut takaisin kierrätykseen, mutta tähän palaan vielä. Aikaa saa kulua sen verran, että hoksaan sitten kirjasta uusia juttuja.

Helsingin historia ja Kaari Utrion ruma kreivitär askarruttivat niin, että lainasin kirjastosta oheislukemista.

Lintumaalari Magnus von Wrightin päiväkirja sai minut kymmenkunta vuotta sitten kiinnostumaan Utrion romaanista, ja nyt innostuin Diakonissalaitoksen perustajan Aurora Karamzinin vaiheista.

Vähemmän on enemmän kirjoissakin. Hidas lukeminen, tiedonhaku ja muu rönsyily syventävät kokemusta.

Tähän mennessä 7 kirjaa ja 26 lukuhaasteen ehtoa:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Merete Mazzarella, Kun kesä kääntyy
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Volter Kilpi, Alastalon salissa
3. Suomalainen klassikkokirja
Volter Kilpi, Alastalon salissa
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Timo Partonen, Kaamoksesta kesään
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Matti Mäkelä, Sääkirja
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
Tito Colliander, Heinäkuun viides päivä
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
Timo Partonen, Kaamoksesta kesään
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun
ihmisen kirjoittama kirja

Merete Mazzarella, Kun kesä kääntyy
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
Matti Mäkelä, Sääkirja
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Timo Partonen, Kaamoksesta kesään
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Matti Mäkelä, Sääkirja
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
Timo Partonen, Kaamoksesta kesään
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
Volter Kilpi, Alastalon salissa
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
Kaari Utrio, Ruma kreivitär
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri
23. Käännöskirja
Tito Colliander, Heinäkuun viides päivä
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Volter Kilpi, Alastalon salissa
35. Kirjan nimessä on erisnimi
Volter Kilpi, Alastalon salissa
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Tito Colliander, Heinäkuun viides päivä
38. Kirjassa mennään naimisiin
Kaari Utrio, Ruma kreivitär
39. Ikääntymisestä kertova kirja
Merete Mazzarella, Kun kesä kääntyy
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Volter Kilpi, Alastalon salissa
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
Kaari Utrio, Ruma kreivitär
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Tito Colliander, Heinäkuun viides päivä
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Monta helppoa nakkia puuttuu. Kukaan ei ole luopunut ehtoon sopivasta kirjasta tai jos on, en ole jaksanut kiinnostua.

Kunpa joku alkaisi syksyn tullen sisustaa. Yleensä kirjat lentävät silloin huushollista.

Suosittelen kirjastojen kierrätyspisteitä. Niissä aarteenetsijä pääsee kokemaan samaa jännitystä kuin kirpputorilla, mutta löydöt eivät rasita kukkaroa.

Jos teidän kirjastostanne puuttuu tällainen palvelu, ehdottakaa sitä.

Pieni hylly nurkassa riittää, kun yleisöä neuvotaan tuomaan priimatavaraa ja enintään muovikassillinen kerrallaan. Ihmiset tajuavat kyllä.

16.8.2017

Valkoinen ruutu

En arvannut, että niin voisi käydä.

Että istuisin ruudun äärellä aihe mielessä, useampikin jos sattuisi olemaan tarpeen. Ja blogiteksti jäisi syntymättä.

Aihe haihtui
kuin sumu

Tapanani on aina ollut vain aloittaa kirjoittaminen, ja rivejä on karttunut. Vasta sitten olen nähnyt, mitä ja varsinkin miten aion sanoa.

Useimmilla teksteillä on ollut jonkinlainen tilaus. Se on ohjannut prosessia.

Pää tekee luonnollisesti esivalmistelut ja rutiini kantaa pitkälle. Faktoja voi tarkistaa työn kuluessa. Oikeinkirjoitusta samoin – Kielitoimiston sanakirjaa pidin jo paperiversiona pöydän kulmalla.

Teksti on kuitenkin muotoutunut lähes ilman tietoista harkintaa, kun olen kylvänyt mustaa valkoiselle ajatusten tahtiin.

Nyt kirjoittaminen ei lähtenyt ollenkaan liikkeelle. Täysin kelvollinen blogimerkinnän aihe kuivahti ja hävisi.

Pään typerää
oikuttelua?

Tapaus ei ahdistanut. Kyllä se sieltä, tuumin ja jätin bloggaamisen suosiolla toiseen kertaan.

Uusi yritys tyssäsi myös.

Se kävi jo vähän kunnian päälle. Olenhan tuottanut tekstejä vuosikymmenet. Parempia ja huonompia, totta kai. Vaan ikinä ei ole jäänyt tekemättä, jos olen ryhtynyt toimeen.

Sitä paitsi blogi on periaatteessa mukava tapa kirjoittaa.

Omituinen
umpikuja

Lopulta ymmärsin, että jotain oli pahasti vialla. Että blogiluovuuden virta oli tosiaan ehtynyt.

Sähköpostia naputtelin ongelmitta: vitsit lentelivät ja sarkasmi puri. Aloitin innoissani vastauksen kirjeeseen, joka tipahti postiluukusta. Juttu rönsyili eri tahoille, vaikka raapustin surkealla kynällä.

Ainoastaan bloggaaminen jumitti. Ideat haihtuivat kummallisesti.

Raavin Luonnos-kansion pohjalta viimeiset kirjaesittelyt ja julkaisin ne. Mitään uutta en saanut aikaan.

Onko tämä se writer's block, jota kirjailijat pelkäävät? Vai eivätkö aamulyhyet toimi enää lainkaan?

Käyn edelleen
verkoilla

Jatkan blogien lukemista, vaikka omia merkintöjä ei syntyisi. Haluan tietää, mitä ihmisille kuuluu ja mistä kaikesta asiatekstit valistavat.

Ei aavistustakaan, käynnistyykö blogi uudelleen.

P.S.
Näiden selitysten pakertaminenkin on tervanjuontia, mutta homma täytyy hoitaa. Jos vanha naisihminen lakkaa yllättäen kirjoittamasta, kaikki luulevat, että se on tullut höperöksi tai kuollut.

13.8.2017

Rahaa ja rakkautta

Haluatko lukea ensin jutun ykkösosan?
Linkki vie, ole hyvä!

Kaari Utrion romaanin Ruma kreivitär fiktiivinen sivuhenkilö Augusta on yhtä kaunis ja yhtä hienoa sukua kuin historiasta lainattu sivuhenkilö Aurora Stjernvall – ja kumpikin auttamatta vanhanpiian iässä.
"Aurora oli hovineiti ja keisariparin erityisessä suosiossa. Kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta Aurora oli tanssinut sesongin toisensa jälkeen ilman sulhasta. Kun hän viimein meni kihloihin, sulhanen kuoli ennen häitä. Nyt hänellä oli uusi, huonomaineinen venäläinen – –"
Kaikki säätyläiset juoruilivat
"– – upporikkaasta venäläisestä, joka oli nyt naimassa Suomen aristokratian kauneimman kukkasen – –. Kukkanen oli jo kukoistuksensa myöhäisvaiheessa, venäläinen umpihullu ja säädyttömän taudin runtelema."
Levoton matkustelijahan mies oli, ja käsien peseminen kiinnitti ihmisten huomiota.

Yksi satumaisen rikas
ja kolme köyhää

Hovijahtimestari ja todellinen valtioneuvos Paul Nikolajevitš Demidov avioitui hovineiti Aurora Stjernvallin kanssa marraskuussa 1836. Sulhanen oli niin huonossa kunnossa, että hänet piti kantaa vihittäväksi.

Helsingissä, syrjäisessä varuskuntakaupungissa, hääjuhlat ilotulituksineen olivat suuri tapaus.

Aateli sekä varakkaat tehtailijat ja kauppiaat antoivat merkkipäivinään lahjoja vähävaraisille. Demidovin kaivosten tuottamista rikkauksista tipahti myös Sophie Sallménille pikku muruja.
"Tapauksen kunniaksi onnellinen appiukko salaneuvos Walleen lahjoitti runsaan summan köyhien morsiamien avustamiseksi. Rahastosta kirkkoherran sukulaistyttö oli pyytämättä saanut kaksi tuhatta ruplaa, joka oli hirmuinen summa tyhjissä käsissä."
Magnus von Wright merkitsi päiväkirjaansa, että oli käynyt Sofin puolesta Walleenin luona kiittämässä morsiusavustuksesta.

Myöhemmin Sofi lupasi puolet summasta Magnuksen käyttöön, ja tämä alkoi tilailla huonekaluja. Pariskunnan ensimmäiseksi kodiksi Magnus vuokrasi pienen talon Kluuvinrannasta.

Senaattori Walleen oli Aurora Stjernvallin isäpuoli. Rahat lahjoitti Demidov – Walleenilla oli velkoja.

Kaunottaren myöhempi
avioliitto

Aurora Demidovin nimeä tuskin kukaan tietää, mutta Aurora Karamzin on edelleen hyvässä muistissa.

Hänen tunnetuin saavutuksensa on Helsingin Diakonissalaitos, jonka toiminta käynnistyi nälkävuonna 1867. Se oli aluksi vain kahdeksanpaikkainen kulkutautisairaala.

Paul Nikolajevitš Demidov kuoli huhtikuussa 1840. Kaunis Aurora jäi leskeksi 32-vuotiaana, ja hänellä oli yksi lapsi, puolivuotias poika.

Aurora löysi kuitenkin uuden rakkauden. Hän meni vuonna 1846 naimisiin alikapteeni Andrei Nikolajevitš Karamzinin kanssa. Mies oli kirjallisuutta harrastavaa kulttuurisukua, mutta ei kuulunut ylimystöön.

Onnellinen avioliitto kesti kahdeksan vuotta. Everstiksi ylennyt Karamzin oli eronnut armeijasta, mutta lähti vapaaehtoisena Krimin sotaan ja kaatui Tonavan varrella.

Kaari Utrio, Ruma kreivitär
Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy 2003
(1. p. Tammi 2002)
ISBN 951-571-005-7

Lähikirjaston hyllyssä oli Espoon kaupunginmuseon julkaisu,
joka sopii Utrion romaanin oheislukemistoksi:
Aurora Karamzin : aristokratian elämää
Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Marketta Klinge
Otava 2006
ISBN 978-951-1-20901-0

Helmet-lukuhaaste 2017:
  • Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
    Anton Wendelin ystävä sairastaa pitkälle edennyttä tuberkuloosia
  • Kirjassa mennään naimisiin
    Magnus von Wright ja Sofi Sallmén vihittiin toisena helluntaipäivänä 15.5.1837; romaanissa mainitaan, että Julia Gyllenfalk ja Anton Wendel vihittiin muutama päivä myöhemmin; Utrio kuvaa fiktiivisen pariskuntansa onnea, ja vaikka Magnus repi avioliiton alusta kertovia merkintöjä päiväkirjastaan, onnellinen nuoripari hänestä ja Sofistakin tuli
  • Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

9.8.2017

Tummansiniset silmät

Rutiköyhä kreivitär. Upporikas tehtailija. Varamaanmittari Magnus von Wright joka antaa piirustustunteja. Jep, se lintumaalari.

Kaari Utrion romaani Ruma kreivitär sujahti kierrätyshyllystä reppuun siksi, että halusin uudestaan tutkia, miten Utrio on käyttänyt von Wrightin päiväkirjoja.

Neidit syövät armoleipää
Bulevardilla

Romanttisen juonen päähenkilöt ovat kreivitär Julia Gyllenfalk af Bössa ja tupakkatehtailija Anton Wendel. Sääty-yhteiskunnassa aatelisto ja porvaristo seurustelevat omissa piireissään, mutta tunteet alkavat viedä.

Perunamaalla kykkivä ryysyinen piika osoittautuu aatelisneidiksi, jolla on kauniit tummansiniset silmät. Huumorintajua ja tervettä järkeä löytyy sekä neidiltä että tehtailijalta.

Ja kuinka ollakaan, perusluonteeltaan ystävällinen tehtailija haluaa tilaisuuden tullen kostaa lapsena näkemänsä vääryyden.

Monet romaanin henkilöistä ovat helsinkiläisiä, mutta asuvat hiukan syrjässä eli Bulevardilla. Joillakin on siellä kaupunkitalo ja Espoossa kartano.

Kluuvinlahti vesijättöineen on nykyisin täytetty, joten myrskyt eivät nostata enää tulvia Aleksanterinkadulle. Kampinmalmin metsän osaan hyvin kuvitella, sillä meiltä käytiin ennen Kampinmalmin terveysasemalla.

Julian ja hänen sisarensa Dorotean on pakko lähteä Bössan kartanosta. He päätyvät myös Bulevardille, kaukaisen sukulaisen holhokeiksi – ruustinna Tybelius ei tiedä velkojen määrää ja arvelee hyötyvänsä heistä.

Maanmittauskonttorilta
pappilan pöytään

Minulle romaanin herkkuja ovat Magnus von Wright, hänen ihastuksensa kohde Sophie Sallmén ja muu historiallinen väki, jota Utrio sirottelee kuviteltujen joukkoon.
"Nuori von Wright vilkuili ovelle syödessäänkin, odotti kirkkoherra [Chronsi]n väkeä. Varamaanmittari oli korviaan myöten rakastunut kirkkoherran sukulaistyttöön Sophie Sallméniin. Ruustinna [Tybeliukse]n mielestä von Wright olisi voinut valita paremminkin: hän oli sentään aatelia, vaikka Savosta, ja Sofi oli mitättömyys, köyhä sukulainen."
Kirkkoherra Chrons oli myös tosielämässä Kiteen nimismiehen poika, josta tuli teologian professori ja joka antoi Sofille kodin.

Arkkitehti tarjoaa naisille
rinkilöitä

Utrio luo viehättävän markkinakohtauksen, jossa tupakkatehtailija Anton Wendel tajuaa olevansa rakastunut kreivitär Juliaan, vanha arkkitehti Engel käy torilla ja Magnus ja Sofi tekevät hankintoja tulevaan kotiinsa.
"He lastasivat von Wrightin pärekoriin voipytyn, pesupaljun, arkkitehti Engelin huolellisesti kokeileman hyvälaatuisen varpuluudan ja peilin, jonka Sofi Sallmén valitsi ja Anton Wendel osti hänelle kodinperustamislahjaksi. Vladimir Tybelius ja von Wright tarttuivat koppaa korvista ja raahasivat sitä edellä hohotellen ja kompastellen."
Juuri tästä nautin Utrion teksteissä. Epookki menee oikein ja tarina nousee siivilleen. Nämä markkinaostokset pohjustavat osaltaan ratkaisevaa juonenkäännettä.

Romaanissa vietetään muitakin historiaan pohjautuvia häitä kuin Sofin ja Magnuksen. Lukija saa itse oivaltaa, kuka tunnettu suomalainen kaunotar on. Utrio ei tietysti hiiskahdakaan.

Jatkuu

3.8.2017

Karamellimaailma

Tästä ei kirjoiteta vaikka tosiasioiden julkinen käsitteleminen poistaisi monen paineita.

Kun pudotus loppuu ja ihminen tömähtää pohjalle, on vihdoin alusta, jolta ehkä pääsee jaloilleen. Silloin helpottaisi, jos voisi sanoa yksinkertaisesti: "Jaha, nyt se tapahtui minulle."

Työttömyys, ero, sairaus, konkurssi. Luettele lisää.

Vielä enemmän helpottaisi, jos ympäröivä kulttuuri pitäisi itsestään selvänä, että jokainen voi pudota paikaltaan. Ihan jokainen.

Ja että sitten autetaan, jos voidaan, eikä rangaista putoamisesta. Asiat ovat liian monitahoisia, jotta ketään voisi noin vain syyllistää onnettomuuksista, jotka ovat kohdanneet häntä.

Karamellinkova julkisuus kieltää todellisuuden ja vie ihmisarvon.

Voi meitä. Onnettomia, tietämättömiä, sairaita, typeriä, yksinäisiä, kuolevia, sietämättömiä, työttömiä, riippuvaisia, köyhiä, pelokkaita.

Tuollaisia me olemme asemasta riippumatta. Jos emme, huomenna voimme olla. Pehmeän autonpenkin sijaan tulee metrojunan muovinen invapaikka.

Ennen sanottiin, että ihmisen täytyy kohdata varjonsa.

Katveessa on myös kielteisiä puolia, joita ei näe itsessään ja jotka sijoittaa hanakasti toisiin – niihin velttoihin surkimuksiin, jotka ovat eri lajia kuin onnistujat.

Mistä löytyisi rohkeutta hyväksyä elämä ja puhua siitä?

Näitä mietin, kun yhteiskunnan huono-osaisia aletaan lomien jälkeen taas komentaa ruotuun.

1.8.2017

Ratkaisu: kirjoittaminen

"Kirjoittamaan ryhdytään elämän jossain saumakohdassa,
usein jonkinlaisessa nollatilanteessa, jossa entisyys tuntuu tyhjentäneen tarkoituksensa eikä tulevaisuus ole vielä hahmottumassa."
Näin selittää Leo Kalervo oman kirjailijanuransa alkua.

Viralliselta nimeltään Kalervo oli Leo Kalervo Eklin (1924–2011). Hän oli keskisuomalainen työmies, maatöihin kasvatettu. Kirjoittamaan ruvettuaan hän jäi sille tielleen ja päätyi helsinkiläiseksi kirjailijaksi.

Onkohan blogi kokoelma tekstejä, jotka syntyvät jossain saumakohdassa, kun ihminen haparoi tulevaisuutta kohti?

Leo Kalervo, Itseäni jäljittämässä
Weilin & Göös 1981
Lainaus on sivulta 252.